31. tammikuuta 2010

Ikuisuusprojekti valmiiksi

Huh, huh. Sainpas tämän ikuisuusprojektin valmiiksi. Puikoilla tekele on ollut jo viime kesältä asti. Minäkö muka hidas kutomaan? Kyseessä on siis kosteusalusta/peitto hahtuvalangasta, Pirtin kehräämön hahtuva kyseessä luonnonvalkoisena. Kokoa peitolla on noin 65cm*90cm, isompikin olisi ehkä saanut olla mutta tällainen siitä nyt tuli.

 
Neuleena siis korinpohjaneule. 5 silmukkaa ja 6 kierrosta kerrallaan. Kiva kuvio tulee tuolla tavalla. Tämä on muuten suurin koskaan neulomani työ. Kutominen ei ehkä ole ihan se mun juttu. Liian hidasta mulle, tai jotain. Siitä huolimatta ostin pari kerää huopasta että saan Leepertille tehdä huovutetut lapaset ja sellaisen kivan huovutetun sammakon, jonka ohjeen löysin täältä. Sammakon ohje on ollut printattuna jo kauan mutta vaaleanvihreää huopasta en ole mistään meinannut löytää. Nyt kun sitä tuli vastaan, oli pakko ostaa kerä että pääsee kokeilemaan!

22. tammikuuta 2010

Kankaanpainantaa


 
  
Aluksi pieni sekalainen slide show painannan etenemisestä. Kangasvärejä tuli toissa joulun joululahjoihin hommattua ja kun muutamia vähän tylsiä paitoja ja body oli kaappiin eksynyt, päätettiin Lillin ja Leepertin kanssa vähän piristää niitä kuvioita painamalla. Meidän tekniikka oli ihan alkeellinen, paperiin tai kalvoon piirrettiin kuva ja sitten leikattiin se irti ja ei kun painamaan superlooninpalalla töpöttelemällä. Kuvista tuo lisko on Ottobren nettikaavoista ja Lilli piirsi itse nuo ötökät. Niin ja minä taiteilin tuon sienen kuvan Lottiksen bodyyn. Lilli ja Leepertti hoitivat painannan omiin paitoihinsa alusta loppuun itse. Minä vaan vähän jelppasin ja neuvoin mm. silitysraudan käytössä. 
 
 
Tässä Leepertin liskot. Tuossa raitapaidassa lisko on kultavärillä tehty vaikkei se oikein erotukaan ja lisko laitettiin vinoon. Mustassa paidassa lisko kiipeää suoraan ylöspäin ja värinä on perusvalkoinen. Musta paita näyttää kovin suttuiselta kuvassa vaikka oikeesti on ihan siisti.

 
Tässä sitten Lillin taidonnäyte ja Lottiksen body. Tuo sininen korento on oikeesti tosi säihkyvän sininen, kuvassa ei ole oikein edukseen. Lilli painoi kuvat sinisen/punaisen ja valkoisen yhdistelmällä niin että lopputulos on vähän epätasainen. Lottisen bodyssä kuva näyttää valkoisemmalta kuin on oikeesti, punainen jäi vähän kuultamaan alta.

Kivat tuli kaikista ja tekijöillensä mieluisia. Tämäkin (kankaan painaminen siis) on niin kivaa puuhaa. Täytyy varmaan sillä silmällä kirppareilta katsella kamppeita että pääsee uudestaan testailemaan!

21. tammikuuta 2010

Korjausompelua


Lillin takkiin oli tullut taakse repeämä. "Näppäränä" äitinä ajattelin korjata tilanteen aplikoimalla takkiin koristekuvioita reiän paikaksi. Tuo takki kun saa mielellään tämän talven vielä olla koulutakkina. Lilli kun pitää siitä kovasti ja muuten ihan käypä takki. Tuon ison tähden alla oli se reikä, tai oikeastaan repeämä.  Nuo tähdet piristi kummasti takkia. Se on nyt vähän niinkuin tähtivaivas. Aplikointiin käytin yhden pienen satiinisen koristetyynynpäällisen, joka oli muutenkin menossa joko kierrätyskeskuseen tai parempaan käyttöön kun ei ollut ihan minun makuuni. Alla vielä kuvat takki kiinni edestä ja takaa.
 

20. tammikuuta 2010

Ruokalappu


Tekaisinpas tällaisen ruokalapun. Materiaalina vanha froteinen käsipyyhe kirpparilta ja reunassa suikale retrolakanasta. Kiinnitys nepillä. Harkitsin vaipan tai imun tekemistä tästä pyyhkestä mutta kun siinä oli kiva ankkakuosi, niin  se päätyi näkyvämpään käyttöön ruokalappuna.



Tämä oli helppo ja nopea ompelus. Käytin ruokalappuun pyyhkeen koko leveyden mutta korkeudesta vähän nipistin kun olisi ollut hassun näköinen. Tuon reunasuikaleen ompelin ensin ruokalapun ulkoreunaan ja viimeisenä tuon keskellä olevan U:n. Ulkoreunan suikaleen pää tuli niin siististi piiloon ja tuon U-suikaleen pään käänsin nurjalle ja päättelin nepin avulla kuten kuvasta näkyy. Ihan siisti lopputulos. Neppejä laitoin toiselle puolelle kaksi niin on säätövaraa. Lappu menee pienemmällä säädöllä Lottikselle tällä hetkellä. Tuli muuten kivan leveä ruokalappu, joka peittää olkapäätkin reilusti. Meidän neiti nimittäin ainakin osaa syödä niin sotkuisesti että olkapäät ja tukkakin on ruuassa ;-D Tuossapa alla vielä poseeraus ruokalapun kera ja lappu vielä puhtoisena.


16. tammikuuta 2010

Villapaidan uusi elämä



Villavaippahousuinapa tietenkin sai kirpparivillapaita uuden elämän. Lahkeet ovat villapaidan hihoista ja keskellä kaksinkertainen "suikale", joka on etupuolelta kapeampi ja pepun puolelta leveämpi. Vyötäröllä kuminauha. Mallina olivat ystäväni kierrätyskeskuksesta löytämät villavaippahousut, jotka oli samalla periaatteella tehty. Kivat tuli ja ennen kaikkea toimivat.



Tässä villahousut vielä käytössä. Etupuolelta olisi "suikale" saanut olla vaikka vielä kapeampikin kun jää vähän pussittamaan. Nyt sillä on leveyttä noin 10 cm edessä ja noin 15 cm takana. Kivat pökät tuli.

15. tammikuuta 2010

Pari sisävaippaa

 

Nämä ovat oman vaippakaavan kokeiluja. Apinajoustofroteeta oli vielä yhteen vaippaan asti ja toinen on eurokankaan mitälie joustofroteeta, koristeena pebassa siis tuo sydän. Oma kaavaviritys siis ja kiinnitys tarranauhalla. Koko suunnilleen M. Tein saumurivaipat eli siis ompelin imut sisäkankaaseen kiinni, samoin kuminauhat jalanteihin (tein siis röyhelöt, niin kuin näkyy) ja selkään ja hurautin koko komeuden ympäri saumurilla. Totesin kyllä ettei joustiksen ompelu saumurilla siististi ole mun juttu ja jouduin korjailemaan vähän lopputulosta.


Tuossapa sisäpuoli-kuva. Ruskeassa vaipassa sisäpintana keltainen coolmax sileä puoli pebaa vasten ja apinavaipassa joustofrotee Eurokankaasta. Sekin on hieman sellaista pintakuivaa ja sopii hyvin ainakin meidän tyllerön, ei niin kamalan herkälle pepulle. Imuina vaipassa on vanhaa pyyhefroteeta kirpparilta 3 kerrosta, yksi kerros on isommalla alalla ja kaksi siinä kiinni keskempänä. Meidän pikkupissiselle Lottikselle riittää mainiosti.



Sitten vielä epämääräinen vaippa auki  kuva. Tein etutarrasta reilun mittaisen että säätövaraa löytyy. Lyhyempikin olis kyllä riittänyt kun menee tosi reilusti kyljille tuo tarra. Pesutarroja en laittanut kun ne raapii ikävästi ihoa ja hyvinhän nuo on pesussa menneet ilmankin. Olen laittanut pesun ajaksi tarran kiinni etutarran reunaan ja kääntänyt vaipan nurinpäin. Parantamisehdotuksena mainittakoon että takaa olisi saanut olla korkeampi vaippa kun meinaa jäädä liian alas. Niin ja pelkkä joustofrotee materiaalina joustaa tosiaankin ja tuon apinavaipan siivekkeitä pitikin lyhentää reilusti. Eipä siis kannata tehdä pitkiä siivekkeitä jo valmiiksi todella joustavaan vaippaan. Tuo coolmax-joustofroteeyhdistelmä toimi paljon paremmin pitkillä siivekkeillä.Opinpas ainakin jotain ;-)

11. tammikuuta 2010

Pehmolelut



Pikabloggaus tällä kertaa. Pehmoleluja pienille. Tuo vasemmanpuoleinen on olevinaan mustekala ja oikealla on nimetön neliö. Pointti on siis se että näissä on nappeja ja nauhoja pienten tutkittavaksi ja maisteltaviksi. Idea tuli siitä kun nuo vauvat jostain syystä haluavat maistella vaatteiden kokolappuja ja nappeja. Käytin näihin kankaiden jämäpalasia ja tuohon neliöön ompelin tarranauhan nurkkaan ja vastakappaleen, eli tuon pienen neliön tuossa nurkassa, kiinnitin nauhalla leluun. Napit on mitä vaan isoja nappeja ja nauhat satiininauhaa. Ai niin, sisälle laitoin myös kulkusen mutta se ei oikein toimi vanutäytteen sisässä. Jotain ääntä se sentään pitää kun leluja heiluttaa.

Luukkupeppuhaalarit


Oi että nämä on ihania!!! 2 kpl luukkupeppuhaalareita, pepussa siis nuo kuvat niinkuin alakuvasta näkyy. Nämä ovat joustofroteeta ja  kiinnitys on nepeillä. Kaavat ovat taas Ottobrestä 4/2007 ja koko molemmissa haalareissa 68.Nämä meni joulupaketissa eteenpäin, on vaan jäänyt päivittämättä tänne.



Sitten vielä haalarit edestäpäin. Ohjeessa edessä oli vetoketju, mutta korvasin sen nepeillä,kun kerran satun nepityskoneen omistamaan. Kiva tuli näinkin. Levensin kaavaa neppien kohdalta ja laitoin neppien alle reunakaitaleiden värisensiivun. Vähän näkyy tuolta alta,minusta ihan kivasti.

 

8. tammikuuta 2010

Tunika ja legginsit


Sukulaistyttöselle asukokonaisuus. Tunika haalean pinkkiä joustofroteeta ja legginsit auringonkeltaista velouria, samaten nuo sydämet tunikan etumuksessa. Ottobresta kaavat taasen, tunika on lehdestä 4/2007 ja legginsit numerosta 6/2007. Koko on 92.

Helppo ja nopea asukokonaisuus. Tunikan kaitalehuolittelut tein taasen omalla tavallani ja tyytyväinen olen lopputulokseen. Sydämet tikkasin jollain erikoishuolittelutikillä varovasti venyttelemättä ja langankireyttäkin säädin löysemmälle. Onnistui ihan hyvin.

Legginsit oli todella helpot. Palasia liitettäväksi oli tasan kaksi ja ei muuta kuin sur, sur ja sur niin pöksyt oli jo valmiit. Eniten aikaa vei kuminauhan ompelu paikalleen. Sekin oli helppoa kun ei edes kujaan laitettu. Sivusaumoihin vain kiinni että pysyy oikein päin.

6. tammikuuta 2010

Huppari ja pökät

Nämäkin meni eteenpäin. Kummipojalle nimittäin. Herra on vajaa kaksi vuotta ja tämä asukokonaisuus on kokoa 92. Jotenkin nämä oli niin kummipojan näköisiä että oli ihan pakko tehdä. Ottobrestä taas kaavat, taisi olla lehti 4/2007 ja nimetty taaperohuppariksi ja ulkoiluhousuiksi.

Huppari on oranssia collegea, hupun sisäpuoli ja taskun sisäosa, joka näkyy rei´istä, on punaista joustofroteeta. Hihansuissa, helmassa, hupun reunassa ja taskujen suissa on resoria. Hupparin malli on minusta tosi kiva, etenkin tuo puolipyöreä tasku ja nuo pyöreät kädenreiät. Etutasku on tikattu siksakilla etukappaleen päälle ja tuo joustofrotee jäi sinne väliin niin että näkyy sitten kivasti noista taskunrei´istä. Etukäteen ajattelin että taskunsuut olisi vaikea ommella mutta eipä se sitten niin hankalaa ollutkaan. Resori ommeltiin ensin renkaaksi, sitten oikeat puolet vastakkain kiinni taskunsuuhun ja sitten tikkasin resorin kiinni suoralla ompeleella resorin ja collegen saumaan. Ylimääräiset törsöt jäi sitten sisäpuolelle ja lopputulos on siisti. Muihin reunoihin hurautun resorit kiinni saumurilla vaikka ohjeessa olikin hupun kiinnitys eri tavalla. Tyytyväinen olen tähän.

Housut ovat kapeaa vakosamettia, ihanan metsänvihreää. Tämä oli joku jämäpala, joka tarttui mukaan Myllymuksujen alennuskorista. Kuva on vähän huono mutta noissa lahkeissa on tuollaiset kaarevat lahjepalaset ja taskut ovat kuminauhakujalliset ja kaarevat kuten nuo lahjepalasetkin. Kuminauhaa on myös vyötärössä ja lahkeensuissa. Kivat tuli näistäkin ja nämä oli aika nopeat ja helpot tehdä vaikka näissä onkin tuollaista kivaa pientä yksityiskohtaa. Tykkään myös näistä.