Näytetään tekstit, joissa on tunniste risuilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste risuilu. Näytä kaikki tekstit

26. syyskuuta 2010

Risua ja sammalta

Vaihteeksi jotain ihan muuta käsityörintamalta. Tämä on kyllä vielä keskeneräinen mutta esitellään nyt jo. Laitan kuvan sitten valmiistakin tekeleestä. Tästä tulee "isona" kukkalaite rakkaan pappani (ja lasten isopapan) hautajaisiin ensi viikonlopuksi. Hän arvosti itsetehtyä kovasti eikä kukkalaitettakaan siten voinut valmiina ostaa. Tähän tulee lisäksi vielä koristeita luonnosta ja ostokukkiakin. 

Risutekele yrittää esittää venettä sillä pappani oli kalamies melkein koko ikänsä. Tämä on muuten ensimmäinen risutekeleeni vaikka tarkoitus on ollut jo kauan kokeilla risuilua. Tein rautalankaa apuna käyttäen suunnilleen tasapaksuja risupötköjä jotka liitin päistään yhteen rungoksi. Ensin yhdistin neljä pötköä, veneen reunoiksi kaksi ja pohjalle kaksi ja yhdistin ne päistään. Sitten tein lisää pötköjä jotka asettelin rungon rakoihin niin että sain kiinteän rakenteen ja kiinnitin rautalangalla kiinni. Sitten muotoilin risujen päät kokaksi ja peräksi.  Kuvassa näkyy kuinka kokka on tavallaan kaksiosainen, alempaa tulee runko-osan risut ja ylempänä on loput risuista. Yhdistin ne sitten vain yhdeksi osaksi.

Kuvaa vielä ylhäältäpäin. Pituuta veneellä on suunnilleen vajaa metri ja leveyttä parikymmentä senttiä. Veneen keskellä on sammalta lähimetsästä. Kokeilin siihen pohjaksi kanervanoksia ja katajaakin mutta niillä tuli aika levoton lopputulos. Näin vene pääsee oikeuksiinsa eikä sammal vie liikaa huomiota itse veneeltä. Vielä pitää miettiä miten tuohon kukat ja muut koristeet asettelee. Ihan  hyvä pohja niille tästä ainakin tuli.