10. elokuuta 2011

Kukkatakkinen

Jotain ompelustakin sentään on saatu valmiiksi...
Synttärilahjaksi kaksivuotiaalle kummitytölle piti väsätä tällainen takki. Kukkaisaa vanhaa pussilakanaa ulkopuoli ja sisäpuoli vihreää sellaista.

Takin malli on suoraan seitkytluvulta vähän muokattuna. Malli on siis sama kuin tässä viime syksynä tekemässäni takissa ja muokattu siis seitkytluvun kaavasta. Testitakki suoraan alkuperäisellä kaavalla täällä. Kaava on siis Suuri Käsityökerho-lehdestä numerosta 4/77.

Takissa on neppikiinnitys ja taskut etumuksessa. Kettuliini-merkin tällä kertaa ompelin tuohon eteen vinosti takin alareunaan. Takki on kantattu ympäriinsä vuorikankaalla.

Takki on käyttäjälleen aluksi vielä reilu. Niinpä aluksi hihoja pidetään näin käännettynä. Näkyy sitten tuo pirteä vuorikin.

Vuorikankaan kuosi näkyy tässä. Kiva kangas tuokin mutta sen verran jo käytössä kulunut ja värit haalistuneet etten kelpuuta sitä kuin vuoriksi.
Niskassa on ripustuslenkki että saa takin naulakkoonkin nätisti. Sekin on vuorikankaasta.

Lottis sai poseerata takkia. Lottikselle tämä on aika sopiva mutta kummityttö on sen verran pienempikokoinen että tämä oli hänelle vielä tosiaan reilu.

Takaa näyttää tältä. Tuo huppu on tosi kiva.

Huppu alhaalla näyttää takki tältä. Kiva on. Lottiksellekin pitäisi tehdä uusi tällainen kun edellinen alkaa olla pieni. Pitäisi vain päättää että mistä kankaasta sen ompelisin.

Neiti nuuhkii vielä kukkasia lopuksi. Kukkaloistoa riittää vielä muuallakin kuin takin kuosissa. :-)

14 kommenttia:

  1. Aivan ihana takki ja tosi kaunis kangas.

    VastaaPoista
  2. Ihana takki ja hieno tuo kangas!! =)

    VastaaPoista
  3. Mahtavan hieno takki. Ja nuo kankaat! Awww, ihania! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihasteluista! Lämmitätte kovasti mieltäni. :-)

    VastaaPoista
  5. Hieno takki! ja hauska ohje 70-luvulta! taidanpa kokeilla joskus minäkin! Lukijaksi jään, mukava blogi! t.aloitteleva blogin pitäjä! :)

    VastaaPoista
  6. Raikkaan värinen takki. :-)

    Onnea myös perheellenne uuden tulokkaan johdosta!

    VastaaPoista
  7. Huomenta marjuska!

    Olet voittanut ikuisen vauvakuumeen arvonnassa ensimmäisen palkinnon - onneksi olkoon!

    Laitathan osoitetta tulemaan :O)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)