4. syyskuuta 2011

Ristiäishepeneitä

Hui kun aika rientää. Viime kuu meni vain kahdella päivityksellä. Soo soo itselleni kun en ole ehtinyt ompelemaan saati sitten päivittämään. :-) Lupaan kyllä skarpata ja pitää ompelupäivän edes kerran viikossa vaikka haastetta on senkin järjestämisessä. Ompeluhammasta jo syyhyttää siihen malliin... :-D
Tämän päivityksenaiheena siis ristiäishepeneet. Kastemekon olen tehnyt jo Lottikselle eli se on jo reilut pari vuotta vanha juttu, pinkki mekkonen syntyi nyt pikkupojan ristiäisiin juhla-asuksi. Kutsuttakoon muuten perheen uusinta jäsentä blogissa tästä lähin Hemmikseksi. Kunhan vetäisin tuon hatusta muunnellen pojun oikeaa nimeä. :-)

Otetaanpa ensin tämä Lottiksen mekko. Kangas hempeää kukkaisaa verhoa. Puuvillaa siis ja tietty löytö kirpparilta. Verhon helmassa oli valmiina tuo pitsireuna joten se on suoraan verhosta hyödynnetty ja säästyin helman huolittelulta.
Mekon kaava on Juju-kirjasta linnanneitomekko. Hiukan tein erilailla kuin kirjassa. Helman ympärysmitta on niin pitkä kuin verho sattui olemaan. Unohdin mitata sen joten ei siitä sen enempää. :-) Yläosa on kaksinkertainen ja etu-ja takakappaleet siinä on samanlaiset. Mekko oli helppo ja nopea tehdä. Yläosan kaksinkertaisuus säästi reunojen huolittelulta ja sai helpolla siistin lopputuloksen.

Verhon (ja nyt mekonkin) alareunassa pitsin yläpuolelle oli kirjailtu Nimikirjaimet AA. Sopii hyvin Lottikselle kun toinen ja kolmas nimi neidillä alkavat molemmat A:lla. Pitäisi vain kirjailla tuohon vielä L niin olisi täydellinen. :-D
Helma on rypytetty yläosaan sopivaksi.

Takana lisäsin sovituksen jälkeen saumanvaraan kuminauhan väljyyttä poistamaan koska mekko ei ilman sitä istunut mielestäni hyvin päälle takaa. Tässä näkyy myös nepit toisella olkapäällä joiden ansioista pukeminen on mahdollista.

Kastemekko sitten. Ihanan herkkä ja vanhanaikainen mekko. Tästä olen tykännyt täysillä sen valmistumisesta saakka. Saisi useamminkin olla ristiäisiä niin saisi mekko käyttöä. :-D
Kangas on luonnonvalkoista pellavaa, helmassa kahdet röyhelöt, etumuksessa laskokset ja pitsiä. Pitsiä löytyy myös hihansuista.
Kava tähän kastemekkoon löytyi Suuresta käsityölehdestä, näköjään lehdestä 4/08. Tämä malli oli jonkun perheen vanha kastemekko jossa oli jo sukupolvia kastettu ja siitä oli kaavat lehteä varten piirretty. Tarkemmin en osaa sanoa kun mulla ei tuota lehteä ole, vain kaavat ja ohje siitä skannattuna.

Takaa mekko näyttä tältä. Yläosassa kaksi nappia, muuten avonainen halkio.

Etuosan laskokset ja pitsit reunoissa näkyy tässä. Kaunis yksityiskohta. Pääntie kantattu vinokaitaleella.

Helman röyhelöt. Kahdessa rivissä on reilusti röyhelöä. Helma jatkuu tuolla alla ihan alas asti. Röyhelöt ovat siihen päälleommeltuja.

Hihansuissa ohutta pitsiä myös. Hihat on istutettu hieman rypyttäen mekkoon. Huonosti näkyy vain kuvassa.

Tässä vielä takaa tuota mekon kiinnitystä. Kaksi nappia, siinä se. Helma kiinnitetty yläosaan muutaman laskoksen kera. Kiva yksityiskohta tämäkin.

Piti sitten yksi kuva kastemekkosesta mallin päälläkin laittaa. Eihän tuosta paljon näe mutta jotain kuitenkin. Kuvaussessio oli mieluinen Hemmiksellekin, ei harmittanut yhtään. :-)

Vauhdikkaampia kuvia pikkuneidin poseerauksesta. Trampoliinilla piti kuvata, muuten ei  kuulemma saanut kuvia ottaa. :-)
Mekko on oikein kiva päällä. Sopivan rento mutta kuitenkin juhlava. Lottis tykkää kovasti. Pituuskin mekossa sopiva. Pitkä muttei niin pitkä että haittaa liikkumista.

Takaa mekko on tällainen. Rypytys kokoaa väljyyttä sopivasti eikä näytä minusta ollenkaan hullulta. Olisi voinut vaikka rypyttää koko yläkappaleenkin kuminauhalla.

Tässä sitten pompitaan kuten hiuksista näkee. :-)
Neidillä oli mekon kaverina valkoinen napillinen trikoopaita lämmikkeenä juhlapäivänä. Röyhelöä etumuksessa ja hihansuissa. Saa nähdä värjäänkö tuon paidan nyt juhlien jälkeen kun meillä ei juuri valkoista käytetä.

Pomppis....

....pomppista....

POM!
Helmat vain hulmusivat kuvatessa. Kiva mekko jopa trampoliinihyppelyyn. ;-D

7 kommenttia:

  1. Ompas Lottis kasvanut! Mekko on aivan ihana. Ja pikkumies myös. Mukavaa ristiäispäivää.

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis ristiäismekko!! Haluaisin tälle meidän tulijalle ommella oman mekon, kuten aikaisemmillekin, saa nähdä milloin sen tekisin ja ehdinkö kuitenkaan.. onneksi ei kävisi kuinkaan, vaikka kastettaisiin aikaisemmissa mekoissa. ;)

    VastaaPoista
  3. Upea kastemekko, laskokset ja pitsi keskellä aivan ihanat! ja pikku-neidin mekko myös hieno!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihasteluista. Molemmat mekot on kovin mieluisia. Mukava että tykkäätte!:-)

    VastaaPoista
  5. Ihana kastemekko! Lähdin metsästämään kastemekon kaavaa blogin tiedoilla, ja lopulta sain käsiini tämän Suuri Käsityö -lehden numeron 4/08 eikä kaavaa sieltä harmikseni löytänyt :/ Ikävää.. Eli jos joku ohjetta kaipaa, älä etsi lehdestä 4 huhtikuu 2008, vaan jostain muualta..

    VastaaPoista
  6. Moi. Missä lehdessä kaavat? Ei löydy tuosta 4/08

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)