10. helmikuuta 2012

Autoja ja rattoreita

Perheen pojille jotain Metsolan joustofroteesta. Isolle pojalle teeppari ja pienelle kokohaalari.

Teeppari hyväksi todetulla Ottobren Beat kaavalla, koko taisi olla hoikalle pojalle 146 pidennettynä. Lehden numero 3/11. Kiva ja helppo paitamalli joka onnistuu ihan vain saumurilla surauttaa helmakäännettä lukuunottamatta.  Resoreiksi valikoin päntielle ruskeaa ja hihoihin piristykseksi punaista. Kankaana siis traktorijoustofroteeta Metsolasta.

Täst tulikin oikea ihanuus. Kaava suloiseen leveälahkeiseen kokohaalariin vanhasta lehdestä, Suuri Käsityökerho numero 1/77.  Nämä on ne kuuluisat junahaalarit, tässä tapauksessa niistä tulikin autohaalarit. :-D Samasta lehdestä toteutin hupullisen ja terällisen haalarin ennen joulua, nämä hiirihaalarit.
Koko haalareissa piti olla yksivuotiaalle mutta kyllä nämä ei taida yksivuotiaana enää Hemmikselle mennä. Hihoissa on kyllä pituutta mutta lahkeet ja selkä taitaa jäädä ennemmin lyhyeksi. Kasvunvaraa on onneksi kuitenkin jonkin verran etteivät heti jää pieneksi.
Etukappaleelle yritin kohdistaa kankaan niin että autot ovat mahdollisimman kokonaisia ja hyvin se onnistuikin. Resorit on hihansuissa pitkät kun tykkään pitää niitä kaksinkerroin. Olisi kärsinyt hihoista tehdä vähän lyhyemmätkin. Kangas upean väristä turkoosipohjaista On the Road-joustista ja juuri oikeanvärinen keltainen resori taisi tulla Ikasyrin salaisesta paketista.

Lahkeensuut käänsin peitetikkaajalla. Tuo kääntäminen onnistuukin oikein hyvin tuolla koneella. Näiden kanssa tein vain sen virheen että ompelin lahkeet ensin kasaan ja sitten käänsin lahkeensuut. Ei sitten ompelu tuon kääntäjän kanssa onnistunutkaan vaan nämä on käännetty vapaalla kädellä. Nurja puoli ei siis lahkeissa ole ihan viimosen päälle.

Haalareiden takaosaa en sitten niin kohdistanutkaan ja aika hassusti taakse tulikin vain keltaisia ja oransseja autoja. Onneksi ei sattunut aukkokohtaa takapuolelle kuitenkaan. Tuossa kankaassa kun on sellainen tyhjä kohta autorivien välissä.
Edessä vetoketju joka sattui olemaan vähän lyhkänen. Muita sinisiä vetskareita mulla ei ollut joten tämä sininen kirpparilta löydetty yksilö sai kelvata. Tikkasin vetskarin ympäryksen ettei se ala irvistämään. Pääntieresoriin en ole ihan tyytyväinen. Se meni jotenkin toipuoleisesti. Käytössä ei toki erotu juurikaan.

Leepertti uudessa teepparissaan. Tykkäsi kovasti.


Resori kokoaa mukavasti hihansuut.
Voi tuon pojan tukkaa....
Hemmis haalareissaan. Nämä on niiin söpöt. Vetoketju sulautuu tikkauksen ansiosta oikein hyvin tuohon haalariin.

Takaa näyttää tältä.

Hihat on mukavan pitkät.

 Tykkään haalareiden lahkeista erityisesti. Ihanan leveät vaikkei ne tässä kuvassa oikein näykään.
Meillä muuten vänkäydytään pystyyn. Pari kertaa on Hemmis päässyt jo seisomaan asti. Yleensä päästään vaan kontalleen. Sattui sopivasti kuvaan urheilemaan. :-)

Olen muuten saanut tunnustuksenkin ja unohtanut sen kokonaan. Palaan siihen piakkoin. :-)

7 kommenttia:

  1. Älyttömän suloinen haalari! =)

    VastaaPoista
  2. Voi ihana mikä haalari, ja suloinen Hemmis =)
    Meillä onkin Hemmiksen synttärikaima, samana päivänä syntynyt Hippu-tyttö =)

    VastaaPoista
  3. Ihanat haalarit! Tuo on kivanväristä autofroteeta :) Hieno on isommankin paita!

    VastaaPoista
  4. Mahtavat vaatteet olit ommellut pojille! Metsolan kankaat on niin ihania...

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanat ompelukset, minä tykkään älyttömästi tuosta turkoosipohjaisesta autojoustiksesta! :) Kiva haalarimalli! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana haalari! teeppakin on kiva!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)