28. helmikuuta 2012

Ristiäislahja

Lasten tuorein serkkutyttö sai viikonloppuna nimen ja lahjushan oli tietysti lapselle oltava. Koska tyttövauva oli kyseessä, halusin tehdä mekkosen, mutta käytännöllisen sellaisen. Niinpä päätin kokeilla bodyyn integroitua mekkoa. Kaveriksi sille vielä housut.

Bodyn kaava Ottobrestä 1/12, Happy Squirrel koossa 68. Tein tarkoituksella reilun kokoisen jotta kesällä olisi sitten sopiva. Silloin kun nuo mekkokelitkin on paremmin kohdallaan.  :-)
Helman lisäsin kaavaan pätkäisemällä etu-ja takakappaleen kaavat kahtia ja lisäämällä siihen väliin helman. Alaosan tein kaavasta poiketen yksinkertaisena.
Kankaana kalastavat karhut-trikoo, jota ostin kakkoslaatuisena. Lievästi sinertää muka tuo kangas mutta mun silmääni ei kyllä juurikaan sinerrys erotu jos ei puhtaan valkoista ole vieressä mihin verrata. Kalastusteema sopi hyvin tytön mekkoon koska vanhemmat ovat kalastavaa sorttia. :-D

Tässä näkyy tuo bodyosa helman alta. Kaikki kanttaukset ja helma peitetikkaajalla. Tähän tulikin priimaa jälkeä. Jaksan tuota peitetikin jälkeä aina vain ihailla. :-)
Helman pituuden päättäminen oli muuten varmaan vaikein osuus tässä mekossa. Tein sen lopulta bodyn mittaiseksi tuon helman. Toivottavasti ei ole edessä sitten kontatessa.

Trikoohousut bodymekolla kaveriksi samasta lehdestä kuin bodykin. Kaavana Little Houses koossa 68. Kankaana tässä raitaa joka on kalastavien karhujen kaveriksi tarkoitettu. Nää on hauskat sivusaumattomat pöksyt. Lahkeensuissa on karhukangasta.

Takana peffan kohdalla myös karhuja. Kiva tuo peppupaikka. :-)

Vaatteiden mukana pakettiin kääriytyi myös PaaPiin pehmo.


16 kommenttia:

  1. Aivan ylisuloinen :):):):)
    ja myyrä paidat kans!!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana setti! taidampa apinoida ideaa kun meijän lasten tuorein serkku saa nimen parin viikon päästä.

    VastaaPoista
  3. Tykkään! Mielettömän söpö setti.

    VastaaPoista
  4. Olisin aivan onnesta soikeana, jos tuollaisen lahjan saisin. Ihku ihana!

    VastaaPoista
  5. Onpas tosiaan ihana tuo setti! Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa todella ihana setti!!! Kivoja myyräpaitoja edellisessä postauksessa myös :)

    VastaaPoista
  7. Ihania! Meillä oli kesäversioina aikanaan pari tällaista hamebodya, ja on ne vaan suloisia pienen päällä. Hienoja myös edellisen postauksen paidat!

    VastaaPoista
  8. Suloinen setti pienelle neidille! Minun pitäis tehdä lauantaiksi pienelle kummipojalle jotain kivaa :) Mutta mulle käy aina näin, että silloin on kaikki kivat idet hukassa kun niitä tarttis :D Eli ei vielä haisuakaan mitä kivaa keksis!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia ihanista kommenteista! Tuollainen body on kyllä ihana. Harmi kun meidän vauva on nyt poika. :-)
    Kiitos HV haasteesta. Vastaan siihen pian.
    Ja PikkuHoo: Miten olis body, johon on aplikoitu kraka liehumaan tai rusetti ja sitten jotkut kivat housut. Ne mä varmaan tekisin.

    VastaaPoista
  10. Hirmuisen nätti setti! Olen tässä monta päivää jo ajatuksissa pyöritellyt miten yhdistäisin mekon ja bodyn kesävaatteessa, kun pelkät mekot on aina korvissa tuollaisella kannettavalla tapauksella. Jos siis saisin lainata ideaa.. Värit, leikkaus ja kaikki vaan toimii niin hyvin yhteen näissä..

    VastaaPoista
  11. Mahtava setti! Ihanainen bodymekko ja hauskat pöksyt. :)

    VastaaPoista
  12. Ois pitäny omalle tytsylle tajuta tällaisia tehdä bodyaikoina. Ihana setti.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)