5. helmikuuta 2012

Viistoraitaa

Ompelus ittelle ihan intuitiolla. Eli siis toteutettu ilman kaavoja pelkän mielikuvan johdattamana. Halusin tästä kankaasta toteuttaa vinoon leikatun vaatteen. Itse asiassa näin jopa unta tästä tunikasta valmiina. Pakkohan se oli alkaa sitten kokeilemaan. :-)

Kangas Metsolan joustofroteeta ja malli syntyi mallaillessa kangasta päälle ja leikatessa. Ihmeen hyvin onnistui siihen nähden että ilman kaavoja intuitiolla toteutin. Ihan suoraan ei tuo ylin punainen raita mene kun resori vetää sitä ilmeisesti mutkalle. Pikkasen häiritsee mun silmää mutta tykkään silti kovasti lopputuloksesta. Pienet muotolaskokset piti tunikaan tehdä jotta se istui hyvin mutta sitä tuskin huomaakaan.
Mallin syntymisestä sen verran että mallailin kangasta peilin edessä  45 asteen kulmaan ja leikkasin kädenaukon ja olkasauman toiselle puolelle ensimmäisenä, ompelin olan ja sivusaumat yhteen ja lopuksi lisäsin tuohon toiselle olalle tuon palan niin että syntyi tunika. Toivottavasti tajusitte...

Huolittelin resorilla niin pääntien ja kädentiet. Ihan perusresorimeiningillä toteutin, tykkään resorisereunoista, tosin nyt tuon peitetikkaajan myötä olen alkanut tykkäämään enemmän myös kanttaamisesta. :-)

Pääntiellä tuo v-aukko on toteutettu laittamalla nuo resorit limittäin.

Päällä se näyttää tältä. Istuu aika mukavasti ja näyttää minusta aika kivalta. Helma meinasi alkaa väkisin aaltoilemaan ja ryppyyntymään pyöreähköä helmaa kääntäessä ja näkyy valmiissa vaatteessakin. Onkos tuon estämiseen jotain vinkkiä?

Sivussa nuo raidat menee kivasti kohdakkain.

Takaa näyttää tältä. Jostain syystä tuo helman ompelu onnistui paremmin takakappaleella ja menee aika siististi.  Kaula-aukko on samanlainen niin edessä kuin takanakin.

Kaula-aukosta vielä lähikuvaa tunika päällä.

23 kommenttia:

  1. Hyvä Marjuska! Hieno visio ja onnistunut toteutus. Siitä se lähtee - kaavoista eroon pääseminen siis.

    Miten huolittelit helman? Joka tapauksessa se on vaikea saada siististi. Itse olisin ehkä yrittänyt kaksoisneulaa ja melko leveää käännettä, tosin joustofrotee on mulle niin vieras materiaali että ehkä tämä tekniikka on ihan väärä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virveli. Selvästi olen pikkuhiljaa pääsemässä kaavoihin kangistumisesta. :-D

      Helmassa on pari senttiä leveä käänne ihan vain suoralla ommeltuna. Taidan vielä purkaa sen ja kokeilla uudestaan...

      Poista
  2. Onpas kiva tunika! Heti rupesi tää kangas himottaan... :S

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea ja hieno toteutus, ennenkaikkea mahtava toteutustyyli!
    Minä olen paininut tuon saman helmaongelman kanssa ja tullut siihen lopputulokseen että vain toista kaistaletta käyttämällä (=alavara??) saa reunan tehtyä nätisti kaarevaksi niin ettei se kierrä tai käänny nurin käytössä..

    VastaaPoista
  4. Ovela tunika. Mitä jos helmaan silittäisi vaikka ihan ohutta tukikangasta kaitaleen? Ei antais ainakaan niin periks sit ommeltaessa. Kokemusta ei ole, mut tuli vaan mieleen. =)

    VastaaPoista
  5. Ompeluelämässä tätä jo ihailin. Tykkään.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis tunika ja hienosti toteutettu! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia runsaista kommenteista ja vinkeistä helman käntämiseen.:-)
    Taidan purkaa sen vielä ja kokeilla uudestaan. Alavara tosiaan on ainakin varma keino niinkuin onnekas mainitsi, tukikangaskin hyvä idea. Päivitän tähän postaukseen kunhan saan sen onnistumaan tai ainakin siistimmäksi.

    VastaaPoista
  8. Tykkään tosi paljon, hieno idea tuo vinous! Mietin, miltä näyttäisi perinteisesti vaakaraitana ja tässä on kyllä ihan erilailla jujua. Ja ilman kaavoja! :O -Ei onnistuis multa.

    VastaaPoista
  9. Wau! Ihanan ennakkoluulotonta ja taidokasta toteutusta! <3 Löysää paininjalan puristus ihan minimiin kun käännät lörppähelmaa, niin paininjalka ei "työnnä" kangasta suotta edellään. Ja voihan sinne silittää vielä lisäksi vaikka joustavan tukikankaan, että pysyy kuosissaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiina, mun koneessa ei oo paininjalan puristuksen säätöä. Se onkin se ainoa asia joka tuosta koneesta puuttuu. :-( Harkinnassa on kyllä ollut hommata sellainen kone josta se löytyy.

      Poista
  10. Ihana tunika, mistä kaava kiinnostas itellekkin tehä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Anteeksi sähläykseni, sekoitin kaksi paitaa ja vastailin omiani kaavasta.. Piti kysyä myös Tiinalta (tai keneltä vaan), että onko mahdollista, että ompelukoneesta ei saa säädettyä paininjalan puristusta? Itselläni suht uusi ompelukone (singer), enkä löydä ohjekirjastakaan mainintaa, joten ei kai koneestani saa sitä sitten säädettyä. =(

      Poista
    3. Minnariitta: Kaavaa ei ole, itse suunnittelin lennosta. :-)

      Ja Minnikki: On mahdollista ettei säätöä ole, munkaan koneessa ei oo ja on aika uusi peli.

      Poista
  11. Tosi makea tunika! Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)