4. syyskuuta 2012

Sinisävyinen haalari

 Eihän se mun iltapikainen haalarisurautus onnistunut ihan putkeen. Kaava mokoma oli mennyt piiloon ja piirsin lopulta uuden kaavan toisista samalla kaavalla ommelluista haalareista. Tänään sitten ompelin sauma silloin, toinen tällöin ja valmista tuli. Olkaapa hyvät!

 Kankaana vähän aikaa sitten värjäämääni salmiakkijoustofroteeta Hannan kankaasta. Petroolin sävyiset haalarit ja turkoosit taskut. Kaava on omani ja sujautettavaa mallia. Tykkään kun ei oo mitään nappeja tai vetskareita. Helppo ommella ja kätevät käytössäkin. Koko näissä 80/86.

 Mä fiilistelin näiden kanssa kunnolla. Laitoin oikein tuollaiset merkitkin sivusaumaan. Taskun resori on muuten vaaleaa turkoosia vaikka kuvassa on lie minkä värinen. Taisi kangastukusta olla tuo resori ja se on vähän haljua mihinkään mun mielestä. Tähän se kuitenkin sopi.
 Kokomerkkikin on ja tuollainen uniikkilappu, niin ja tietenkin KettuLiini-merkki. Huomaatteko, että olen jopa saumuroinut turkooseilla langoilla. Mulla on oikein pro-olo. 

 Ja sovitusta. Pieni herra Hemmis oli oikein kuvauksellisella tuulella. Haalarit sopivan reilua kokoa. Taskut on ihanat ja sattuivat oikealle kohdalle. Niiden paikkaa kun piti vähän arpoa.

 Resorit on pitkähköt lahkeissa. Nää menee kauan. Selkämitassakin on sopivasti ylimääräistä.

Vielä yksi otos suoraan edestä. Tämä on pitkään aikaan onnistunein ompelus. Oon tosi tyytyväinen näihin. :-)

Huomasin muuten että edellinen postaus oli tasaluku. Jo kolmesataa postausta on tullut kirjoitettua. Lukijoitakin on jo 181, eilen oli vielä 180. Olisko se arvonnan paikka, vai mitä? Palkintotoiveita saa laittaa kommentteihin. :-)

14 kommenttia:

  1. tosi hienot ja hienosti kyllä onnistunut kankaan värjäys!! mistä nuo tämä on uniikkikappale-laput on peräisin? hauskat lappuset*!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värjäsin ihan ohjeen mukaan enkä liioitellut kaankaan määrän kanssa. Tui hyvä ja tasainen väri. Lappuset sain vaihtareilta kerran, muistaakseni jossain olen nähnyt näitä. Ehkä Sampsukalla tai Royalilla...

      Poista
  2. Hienot haalarit, hyvän malliset tosiaan! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan superhienot! Noi värit on jotenkin niin täydelliset toistensa kanssa. TYKKÄÄÄN!!

    VastaaPoista
  4. Hyvä setti sinistä - hienosti korostavat toisiaan

    VastaaPoista
  5. Minua kanssa puhuttelee tuo värityhdistelmä. En ole koskaan pitänyt sinisestä, mutta nyt rupean pitämään. Tuo voisi kelvata jopa itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ole ollut sinisen suurimpia ystäviä mutta tästä yhdistelmästä tuli kyllä oikein herkku. Tuohon petroolin sävyyn värjätessä ihastuin. Sillä väärjätystä pallokankaasta tuleekin mulle itselle paita kunhan saan aikaan sen ommella.

      Poista
  6. Mahtavat haalarit! Ihana väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavat haalarit. Hyvän malliset ja ihana tuo väri. Millä värillä tuo on värjätty? Mullakin odottelee salmiakki-joustofrotee värikylpyyn pääsemistä. Tarkoitus oli värjätä se turkoosilla mutta tuo petrooli näyttää paljon paremmalta.

    ps. laitoin sähköpostia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos starly. :-)
      Värjäsin Nitorin väreillä, petroolit haalarit ja turkoosit taskut.
      Vastasin muuten sähköpostiisi. ;-)

      Poista
  8. Hieno haalari ja upeat värjäykset!

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä hieno! Tykkään enemmän näistä värjätyistä kuin alkuperäisestä salmiakista :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)