16. elokuuta 2010

Ihanaa paitaa ja housua.... ja pipo

Tällaiset setit syntyi tässä muutama päivä sitten. Aloitin tekemään nuo paidat ja tähtihousut ja pipon mutta matkan varrella oli pakko apinapaidallekin tehdä pariksi housut ja nekin surautin sitten samalla. Just sopivasti punaista joustista löytyi kätköistä. Trikoot ja tähtivelour ovat sieltä Hannan kankaasta, josta pari postausta sitten oli puhe. Noita trikoita en ole ennen missään nähnytkään. Työkonetrikoo on singleä ja vähän erilaista kuin Ikasyrin työkonekangas ja apinakangas aivan ihana löytö. Paksua interlockia. Väreistä tulee mieleen kettukarkit, siis ne marmeladit, Pihlaja-karkkeja taisivat olla nimeltään.

Tässäpä pöksyt. Kyseessä samat Hupsis-trikoohousut kuin täällä nämä toiset tähtihousut. Olin laiska enkä jaksanut piirtää isompaa kokoa vaan lisäsin vain pituutta lahkeisiin. Niin ja laitoin vyötäröllekin resorin kun alunperin siinä olisi kuminauha. Tähtiset siis velouria, toiset joustofroteeta. Resoreista oransssi samaisesta Hannan kankaasta, pinkki eurokankaasta.

Pikku jujut piti laittaa pöksyihin. tähtipöksyissä on pätkä koristenauhaa vyötäröllä, punaisissa pöksyissä apinakankaiset taskut. Taskut tein hetken mielijohteesta ja niistä tuli liian löysät. Niinpä korjasin löysyyden tekemällä taskunsuuhun pienen laskoksen ja lyömällä siihen kam-nepin. Toimii.

Takana pätkät Homemade-nauhaa.

Pipo samalla kaavalla kuin edellinenkin tähtipipo, koko 48, tällä kertaa saumanvaroin. Nyt on poseerauskuvakin tuossa alla.

Sitten paitaosasto. Kaavana Loikka-raglanpaita Ottobrestä 4/10 eli siis uusimmasta lehdestä. Kiva malli, ihastuin heti. Tykkään raglanhihoista ja siitä että tuo nappilista on tuossa saumassa. Resorin väri osui työkonepaidassa justiinsa, punainen resori on vähän vaaleampaa kuin apinat. Punainen resori myös Hannan kankaasta kuten trikootkin.

Homemade-merkin laitoin toisessa paidassa niskaan ja toisessa sivusaumaan.

Lopuksi poseerataan! Seteistä tuli sopivat, kasvunvaraakin mukavasti muttei liikaa. Ihanat!



6 kommenttia:

  1. Todella söpö malli ja hienot uudet vaattet :)

    VastaaPoista
  2. On ihanat setit! :)
    Ja tuota apina kangasta olen ihastellut, awww ku raskis tilata... :D

    VastaaPoista
  3. Hymyn sai huulille poseerauskuvat! Kauniit on setitkin, ei sillä.

    VastaaPoista
  4. Voi miten söpöset, sekä lapsi että vaatteet siis :D Mä olen kanssa kuolannut tuota apinakangasta. Näyttää kyllä valmiissa vaatteessa vielä söpöisemmältä! Millaiset postarit siellä Hannan kankaassa on?

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kmmenteista!
    Meidän lapsella on poseerauspakkomielle. Heti kun kamera otetaan esiin on ilmeet mitä muikeimmat :-D
    Hannan kankaan nettikauppa ei oo vielä auennut eli postareista en osaa sanoa. Ite kävin paikan päällä Haapavedellä. Jos oot Tanttaralla Facebookissa niin siellä on Hannan kankaalla sivu niin voit kysäistä suoraan sieltä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanaiset setit! Itseäkin himottaisi tuo apinakangas. Se on niin raikkaan ja pirteän väristä :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)