3. helmikuuta 2012

Pirtsakat housut ja kaatuvat kangaspinot

Isollekin pojalle välillä jotain pukinetta. Nämä valmistuivat jo viime viikolla. Housuja on tilattu jo jonkin aikaa ja kangaskin on marinoitunut jo kesästä asti pinossa. Viimein ne muuntautuivat mukaviksi housuiksi.

Kaava Ottobrestä 6/09, Heavy cotton. Koko on 146, paitsi että lahkeet otin koosta 158. Leepertti on siis hyvin hoikka poika ja mittojen perusteella valikoin sopivan kokosekoituksen. Housujen kaava oli oikeasti vuoritetuille ulkoiluhousuille. Tein näistä kuitenkin ihan vuorittamattomat koulukäyttöön sopivat housut. Halusin tehdä vetoketjuttomat ja näissä nyt onkin resorivyötärö ja resorin sisällä vielä kuminauha. Leepertti tykkää että tuli mukavat ja sopivan rennot housut. Toisetkin samalla kaavalla leikatut housut tuossa odottaa kokoamistaan.
Kangas on ostettu Metsolasta joskus viime kesänä. Taisi olla silloin aika isosti alessa ja heti ajattelin että tämä on meidän pojalle sopivaa housukangasta. Meillä kun isotkin lapset tykkää kovasti väreistä ja tummat vaatteet on vaan liian tylsiä. Leeperttikin ihastui heti pirtsakan keltaiseen kankaaseen.

Edessä on taskut jotka kuosista kovin huonosti erottuu. Paikkataskutko ne tälläiset kankaan päälle tikatut taskut nyt oli nimeltään. Termit vähän hakusessa.... :-D
Takana on myös taskut. Niissä on oikein laskoksetkin jotka ei kyllä näy yhtään. Taskuihin olisi kuuluneet myös läpät tuohon päälle mutta ne jätin tekemättä. Kettuliini resoriin tikattu ja resorin sisässä tosiaan kuminauha jämäkkyyttä antamassa.

Siinäpä Leepertti uusissa housuissaan. Pakkasta näitä kuvia otettaessa tosiaan reilusti kuten voi päällä olevista vaatteista päätellä. Tällä hetkellä mittari näyttää -26 astetta, pari tuntia sitten -28. Hrrrr....

Taskut näkyy vähän paremmin tässä kuvassa. Housut on tosiaan mukavan rennot jokapaikan housut.

Takaa näyttää tältä. Ihan hyvin istuvat pääälle.

Edestä taas tältä. Tuossa edessä on tikkaamalla tehty vetoketjuhalkio. Huonosti sekin erottuu värikkäistä housuista.


Ne kaatuvat kangaspinot sitten...... No kankaita on aivan riittämiin erinäisissä kasoissa moneen paikkaan ripoteltuna. Niinpä minäkin julistauduin Helmikuuksi Kankaattomaan kuukauteen facebookin Ompeluelämää-ryhmän innoittamana. Kankaita mulla olis varmaan oikeesti usemmakin kuukauden tarpeiksi. Näissä kuvissa näkyy vasta osa. Kuvat puhukoon puolestaan...

Joustamattomia kankaita iso pino. Lähinnä retrosellaisia.

Niitä joustavia on sitten kaksin verroin enemmän. Tässä on jo kaksi pinoa vierekkäin.

Tällaisissa laatikoissa on sitten resorit ja enimmäkseen vajaita kangaspaloja. Näitä laatikoitakin taitaa olla.... öööö... olisko kahdeksan.

Eiköhän näillä ainakin sen kuukauden ompele... :-D



3 kommenttia:

  1. Kivan malliset housut ja ihanaa kun isotkin tykkäävät väreistä, meillä myös! :)
    Kateellisena ihailen kangaspinojasi...voih! Eiköhän noilla pärjää kuukauden vaikka koko ajan ompelisi! ;)

    VastaaPoista
  2. On kyllä tosi kivat housut! Minäkin tykkäisin että meillä isommatkin käyttäisivät värikkäitä, mutta ei aina ole heidän mieleen,jos ehdotan jotain kangasta :( Juu on noita kankaita sullakin... :D

    VastaaPoista
  3. <<kivoja kankaita ja ihanat pirteet housut :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)