5. maaliskuuta 2012

Kassiloita, onhan noita

Pitkän aikaa jo on ollut tarkoitus ommella kankaisia ostoskasseja. Innostuin viimein ompelemaan kasseja kun bongasin kuvallisen ohjeen siihen täältä. Vauhtiin kun pääsi niitä syntyikin kerralla monta. Ostoskassien lisäksi ompelin myös yhden ison kassin lähinnä kangasvaihtareita ajatellen. Onpahan ainakin reilu kassi jos innostuu tosissaan vaihtaroimaan. :-D

Iso kassi esittelyssä ensin. Tämä on siis todellakin iso. Kokoa kassilla noin 60 cm x 70 cm. Kaava ja ohjeet tähän löytyi Surrur-kirjasta. Tämä on periaatteessa isonnettu ostoskassi.
Kangas vanhaa ikean verhoa. Tosi tukevaa ja markiisimaista kangasta.Verhot oli kapeat paneeliverhot joten jouduin tekemään kassiin keskelle sauman.

Vuoriksi kassiin punakukallista vanhaa lakanaa. Tässä oli vähän kellertäviä ikitahroja ja sopi vuoriksi kassiin hyvin. Tulipahan käyttöön kun tahraista kangasta ei kovin näkyville viitsi laittaa vaikka ihanaa onkin.

Kassi "käyttöasennossa". :-D Kassin sisällä kuvassa muut kassit. On muuteen koostaan huolimatta helppo kantaa, ainakin puolitäytenä. :-D


Normiostoskasseja. Kaikki nämä pienet tehty siis ottamalla malli muovikassista.
Kankaat vanhoja. Lilakuvioinen taisi olla Tampellaa. Keltainen on vanha verho.

Vuorina lilansävyisessä pienikuvioista tukevaa puuvillaa. Keltaisessa kassissa keltaista kun sellaista sattui löytymään.

Ruskeita kasseja.Molemmat pussilakanoita, vaaleamman sain vaihtareilta.

Näissä vuorina kudottua pussilakanaa. Materiaali on pikkaisen harvaa.

Käyttökuva tästäkin.

Ja toisesta kulmasta. Tässä näkyy tuo pohjan taitoskin.

Kokoeroa selventääkseni molemmat kassit samassa kuvassa.


5 kommenttia:

  1. Todella upeita kasseja! Täytyypä kokeilla itsekin ;)

    VastaaPoista
  2. no nyt on kasseja :)
    saisinkohan mäki ne omat jo koht vuoden leikattuna olleet kassit tehtyä?! :D:D

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! Mulla jäi himo tehdä näitä vielä lisääkin. Ostaiskohan joku jos veis näitä myyntiin? Itelle ei näitä niin montaa kuitenkaan tartte.
    Ja Sani, mä taisin kans ajatustasolla ollut suunnitellut tätä ainakin sen vuoden. Jospa säkin kohta innostuisit. :-D

    VastaaPoista
  4. Kiva,kun ohjeet innosti! Se ilahduttaa aina, kun joku saa blogistani innostuksen tehdä jotein!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)