8. heinäkuuta 2010

Synttärisetti

Eilen vietettiin hyvän ystäväni pojan ensimmäisiä synttäreitä. Lahjaksi lähti tällainen setti. Retrokankaasta ommellut haalarit ja pehmokettu.

Haalarien kangas on minulla kaapissa ollut jo kauan. Tämä oli minulla kahden pitkän kaitaliinan muodossa. Olen käyttänyt sitä palasia milloin mihinkin. Näihin haalareihin se valikoitui kangaspinoa tutkiessani ei ihan niin tyttömäisenä kankaana. Muut retrokankaat kun melkein kaikki olivat ihan rehellistä tyttömäistä kukkakuviota tai liian pieniä paloja haalareihin. Pitääkin koittaa bongailla poikamaisia kankaita kirppareilta. Hetken aikaa tähtäilin kangasta kaavaan että sain kuviot sopivasti menemään ja hienosti ne nyt osuikin kohdalleen. Vihreä kangas on uutta, Marimekon alelaarista napattua. Mukavasti sopi tuon toisen kankaan kanssa yhteen ja piristää kokonaisuutta. Puuhevos-aplikaatio on tilkuista. Kiinnityksenä henkseleissä Kam-nepit. Harkitsin oikeita nappejakin mutta nepit on niin helppo napsauttaa vain kiinni eikä tartte taistella napinläpien kanssa. Kaavana on Puuheppa-haalarit koossa 80. Mistäs muusta kuin Ottobre-lehdestä tietenkin ja numerosta 1/09. Tuossa lehdessä olikin paljon mun mieleeni olevia kaavoja.

Tässä aplikaatio lähempää. Tämä oli kiva ja mielessäni olinkin pyöritellyt puuhevos-aihetta ennen kuin tähän kaavaan törmäsin. Punainen nauha hepassa on kapeaa samettinauhaa laatikoiden kätköistä.

Haalarit vielä takaapäin. Laitoin pätkän Homemade-nauhaa tuonne selkämykseen. Sopii sinne kuin nakutettu.

Tässä vielä synttärisankari uudet haalarit päällä. Äidin luvalla sain laittaa kuvan tännekin. Pikkusen on haalareissa vielä kasvunvaraa. Hyvältä näyttävät. Malli oli kiva ja ehkä pitää Lottiksellekin tehdä samanmoiset.

Ovela pikku kettu paketoitui haalarien kanssa samaan pakettiin. Oranssi kangas on samaa kuin tässä puvussa. Kangasta kun jäi aika reilu pala vielä puvun teon jälkeen. Laitoin kankaan kettuun vain karvapuoli ulospäin. Vielä sitä jäi että voisi tehdä Lottikselle oman. Vaalea kangas ketun alapuolella ja korvissa on tukevaa puuvillaa, kirpparilta haalittua. Silmät ja nenä on kam-nepit, nenä olis ehkä saanut olla isompikin mutta ajattelin että neppi on turvallisempi kuin nappi nenänä. Sisukset vanua. Kaava on kirjastosta lainaamastani Raili Myntin kirjasta Pehmeitä leluja vuodelta 1982. Siellä on ohjeet muun muassa ihanaan kenguruun, joka täytyy kyllä toteuttaa jostain kivasta retrokankaasta.
Kettu oli helppo tehdä. Vartalo, häntä ja pää tehtiin erikseen valmiiksi ja yhdistettiin ommellen karhunlangalla toisiinsa. Täyttöaukko on parasta ainakin tällä kankaalla tehdä turkkikankaan keskelle niin sai huomaamattomamman sauman kuin turkin ja alapuolen kankaan saumassa.

Tässä vielä Lillin tekemä synttärikortti lahjan aiheeseen liittyen. Onnea yksivuotiaalle!

9 kommenttia:

  1. Aivan ihana lahjasetti! Kettu on tosi suloinen ja niin pehmoisen näköinen. =)

    VastaaPoista
  2. Hauskat lahjat! Tuota ketun kaavaa olen vähän etsiskellyt. Täytyypä käydä kurkkimassa taas kirjaston hyllyjä :)

    VastaaPoista
  3. Toi kettu on aivan ylisöpö!!!
    Ja haalarit tietty kans.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia juttuja. Kettu on niin näköinen että!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia taas kommenteista. Tuo kettu on aika ihana ja suosikkini tuosta kirjasta mainitsemani kengurun kanssa. Kirjasto on kyllä mahtava keksintö! Sieltä vaan tahtoo löytyä liikaakin kaikkea kivaa...

    VastaaPoista
  6. Vau mikä Repolainen! Haalarit ovat kanssa ihan vimosen päälle, ilmeestä päätellen päivänsankarikin tykkää. ;)

    VastaaPoista
  7. Kauniit lahjat olet pakettiin väsännyt!

    Kettu on halattavan suloinen!!!

    VastaaPoista
  8. Upeat haalarit ja aivan mieletön kettu! Kangasvalinnatkin on osuneet molemmissa just nappiin :)

    Tuota samaa kirjaa oon koittanut katsella kirjastosta, mutta eipä ole näkynyt. Joskus jollain toisella paikkakunnalla asuessani muistan sen kyllä lainanneeni.

    VastaaPoista
  9. aivan ihana kettu <3 oliko vaikea tehdä?

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)