30. toukokuuta 2012

Housuviisikko

Vihdoinkin sain aikaan tehdä lisää wannabe-meandi-housuja. Tein lahjaksi ystävän tytölle keväällä yhdet vakaana aikomuksena ommella näitä Hemmiksellekin. Vihdoin sain ommeltua. Ompelin samalla sille ystävän tyttärelle parit housut lisää. 

Nämä on olleet pientä viimeistelyä vaille jo hetken. Viimein sain saumuroinnit pääteltyä ja Kettuliinit ommeltua paikalleen. Näistä tuli kivoja ja Hemmiksellä oli jo päällä sydänpöksyt isompien sisaruksien kevätjuhlassa.
Muistinvirkistykseksi mainitsen että nämä housut on siis ommeltu kahdesta kappaleesta ja resoreista. Housuissa on siis etu ja takakappale haaremihousutyyliin. Simppeliä ja nopeaa.  Vyötäröresorin sisällä on kuminauha.

Nämä menee ystävän tyttärelle. Metsolan Blossom-velourin sain vaihtareilta, vaaleanpunainen joustofrotee on tilattu Lieblingsstuckeltä Itävallasta. Järkkäsin ekan (pienen) kimppatilauksen sinne tässä keväällä.

Lähikuva resoreista sillä mulla sattui olemaan näihin justiinsa väriltään oikeat resorit. Mangonkeltainen resori Hannan kankaasta, oikein kirkas, suorastaan silmiä särkevä, oranssi Kangastukusta.

Nämä housut jää meille asumaan. Vihreä sydänvelour Ikasyriltä, raidallinen joustis vanhaa Metsolan raitaa, poltettu oranssi joustis myöskin Lieblinsstuckeltä. Resorit taitaa olla Hannan kankaasta, paitsi tumma ruskee Metsolasta.
Näistä raitaisiin lisäsin taskut, oransseissa on sydänpeppu.

Siinäpä se sydänpeppu.

Taskut on eri tasossa.

Sydänpöksyt testissä. Yhden kuvan otin sisällä huonossa valossa ennen kuin hoksasin mennä ulos kuvaamaan. :-D

Takaapäin samat pökät. Kasvunvaraa on pitkien resoreiden ansiosta reilusti. Nämä menee vielä kauan resorit kaksinkerroin.

Sydänpeppu....

....sitten se karkas. :-D

Raitapöksyt. Tasku sivussa on reilun kokoinen.

Tässä näkyy kuinka nuo taskut on eri tasossa. Seisomiskuvaa en saanut enää millään näpättyä. 

Hemmis osaa jo laskeutua portaita. :-)


6 kommenttia:

  1. Hienoja, värikkäitä housuja! Oletko kopsannut kaavan sellaisenaan, vai kaventanut tai muuten muuttanut sitä mieleisemmäksi? Mulle on juuri yhdet Me&I-housut tulossa, täytyy itse ryhtyä samaan puuhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ihan suoraan piirretty juurikin tassupyllyhousuista. Tosi simppelit ja kivat päällä. Plussaa myös pitkä käyttöikä. Meillä on tassupyllyt olleet syksystä käytössä ja menevät vielä pitkään, veikkaan että jotain vuoden vielä. :-D

      Poista
  2. Ihanan värikkäitä pökiä! Ja ihana, vauhdikas malli!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania housuja! :) Pitäsköhän munki piirellä noista tassuhaaremeista kaavat ja ommella parit housut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirrä ihmeessä! Saat helposti lisää niitä ihania pöksyjä. :-)

      Poista
  4. Having read this I thought it was extremely enlightening.

    I appreciate you taking the time and effort to put this informative article together.
    I once again find myself spending a lot of time both reading
    and posting comments. But so what, it was still worth it!


    Stop by my web-site ... uk payday loans online

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)