26. kesäkuuta 2012

Pääasioita

Läjä lippiksiä ja yksi pikapipo. Lippiksiä teinkin pinon kaikkien suunnilleen samankokoisten serkuksien päähän. Pikapipo Hemmikselle trikoosta. Pitäis hällekin lippis tehdä. Tää kaava on iso tuolle kohta vuoden ikäiselle ja pitäis piirtää pienempi kaava.

Lippisinspis löytyi täältä, tuolla ohje kaavan piirtoon ja ompeluun. Kankaat näissä kierrätyspuuvillaa. Ekaksi ompelin tuon violetin lippiksen, muokkasin vähän kaavaa ja ompelin loput kerralla. Lipassa kovikkeena pari kerrosta farkkua. Ekaan lippikseen ompelin sen kerralla kiinni mutta sauma jäi ikävän kovaksi ja muihin lippiksiin laitoin kovikkeen lipan sisään "taskuun".

Tässä näkyy lippiksen muotoa. Sinioranssi lippis matkasi omistajalleen jo ennen kuin kaikki olivat valmiina ja kuvasin sen aiemmin. Siksi sitä ei näy tuossa yhteisotoksessa.

Tässä vielä lippiksen mallia sivulta.

Hemmiksen pikapipo. Kesälakkitilanne oli Hemmiksellä hieman vajaa ja ensi hätiin tällainen pikasurautus. Hyödynsin tähtikankaan jämäpalaa ja pesussa rullautunutta reunaa. Pipo siis yksinkertainen, pyöreäksi muotoiltu Solmua varten ompelin pitkän hiipan laelle ja solmin lopuksi solmulle.

Juhannuksen aikaan napsin muutaman sovituskuvan. Lottis valikoi vihree-keltaisen lippiksen. Tää malli suojaa hyvin korvat ja lippa suojaa silmiä.

Sivulta päin  Lottiksen ja serkkutytön päässä. Ovat kaivuuhommissa. Taustalla Hemmis pipassaan.

Hemmiksen pipa näkyy tässä paremmin. Pikkasen väljä tuli kesäpiposta muttei se menoa haittaa.
Traktorihaalareista muuten piakkoin lisää.... :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)