6. kesäkuuta 2010

Kuusenkerkkäsiirappia ja kakku

Nyt on vielä aikaa tehdä kuusen tuoreista vuosikasvaimista siirappia, ainakin täällä Oulun korkeudella. Aika erikoista ja varmaan suurelle osalle tuntematonta herkkua. Jokavuotinen siirapinkeitto-operaatio piti suorittaa ja ajattelin jakaa reseptin teidänkin kanssa.

Siirappiin tarvitaan kuusen uusia vuosikasvaimia, vettä ja sokeria. Mausteeksi voi lopussa suoraan purkkiin lisätä sitruunaa tai vaniljasokeria.

Kerätään pehmeitä ja vaaleita vuosikasvaimia ja laitetaan ne likoamaan yön yli kattilaan. Vettä saa olla niin paljon että kerkät peittyvät. Parista litrasta kerkkiä tulee noin litra siirappia. Seuraavana päivänä kerkkiä keitetään vedessään pari-kolme tuntia  ja sitten kerkät siivilöidään pois. Mitataan neste ja lisätään puoli kiloa sokeria liemilitraa kohti. Lientä sokereineen keitetään vielä pari tuntia kunnes seos on siirappista ja muuttunut punertavaksi. Saa olla vähän löysää, siirappi tönkistyy säilytyksessä. Kaadetaan kuumana puhtaisiin lasipurkkeihin. Purkkeihin voi laittaa mausteeksi ripauksen vaniljasokeria tai pienen lorauksen sitruunamehua. Säilytetään viileässä. Me ollaan säilytetty jääkaapissa. Nautitaan jäätelön, lettujen tms kanssa. Voi käyttää mausteena myös esim juurespataan. Suosittelen kokeilemaan. Hopi, hopi kerkkiä keräämään! :-)

Sitten vielä yksi kakku. Leepertti vietti kaverisynttäreitä Bionicle-merkeissä ja tässä aiheeseen sopiva kakku. Leepertti teki kuvan, joka esittää Bioniclen naamiota. Musta ja punainen väri kakun päällä ovat molemmat sokerimassaa, jota löysin Tiimarista. Sinne oli tullut myyntiin paljon muutakin leipomistarvikkeita. Kakku on normi sokerikakku, välissä mansikkaista kermarahkaa. Reunoilla täytteellä liimattuja keksejä. Hyvää oli. Sokerimassa vain on mun makuun vähän liian ällöä.

3 kommenttia:

  1. Enpäs ole kuusenkerkkäsiirapista kuullutkaan, vaikka oulun seudulta kotoisin ja asun :O. Täytyy jokukerta kokeilla :).
    Hieno kakku ja yllätyin myös iloisesti kun huomasin tiimariin tulleet kakkutarvikkeet, ainakin kaakkurissa oli tosi iso valimoima :).

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun muistutit. Meillä taitaa olla mummun tekemää kuusenkerkkäsiirappia vielä jossakin. Pitääkin kaivaa se esiin ja herkutella vaikka lettujen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kerkistä olen joskus siirappia keitellyt ja on se vaan niin herkkua! Nam!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)