6. toukokuuta 2011

Kierrätettyä ja uutta

Kiirettä on pitänyt tällä viikolla. Joka päivä paitsi tänään on ollut jotain menoa ja käsityöt ovat jääneet vähiin. Tällaiset valmistuivat kuitenkin postin kuljetettavaksi kummitytölle ja hänen äidilleen. Perheen isukillekin matkasi kyllä jotain mutta ei omatekemää joten ei siitä sen enempää.

Kummitytölle tein kierrätysmateriaalista teepparin ja liivin. Kummitytön perheessä tykätään kovasti sinisestä joten sen väristä siis täytyi tehdä. :-)
Tässä lähtökohdat, froteinen hihaton raidallinen kesäpuku ja tuollainen tuubitoppi mikälie jota käytin joskus Lottiksella ihan vauvana unipussina. Lisäsin siihen silloin ylä ja alapäärmeeseen vain nauhat että sai kiristettyä vauvan päälle. Nyt  se sai taas uuden elämän t-paitana.

Kesäpuvusta leikkelin vain lahjeosan irti ja tein helmaan taitteen. Lopputuloksena syntyi pitkä liivi. Helppo ja nopea tuunaus.

Tuubitopista sai juuri ja juuri kokoa 86/92 olevan teepparin. Hihansuihin hyödynsin valmiin käänteen, helmaaan ja pääntielle ompelin raikasta vihreää resoria. Paidan leveys tulee suoraan topin leveydestä. Ompelin siis vain hihat paikalleen ja resorit ja periaatteessa paita oli valmis. :-) Kaava omasta päästä.

Paita kaipasi jotain koristusta joten leikkelin Myllymuksujen kerttuvelourista muutaman leppiksen ja lehden ja ompelin ne koristukseksi paitaan.
Takapuolellakin yksi leppis kiipeää olkapäälle.

Kummitytön äidille myös teeppari koossa S. Tilasin joskus Myllymuksuilta tarjouksessa interlockia tarkoituksena tehdä isommalle tytölle paita. Käytin sen nyt kuitenkin tähän kun tyttärelle sopivia kankaita on kertynyt pinoon odottamaan muitakin. 
Hihansuut ja pääntien huolittelut resorilla. Ihan perusteeppari Joka tyypin kaavakirjasta.

Kukkaset on trikoota. Leikkelin kukkakankaasta niitä tähän muutaman koristeeksi. Oli paljon villimpiäkin ideoita mutta tällaiseen yksinkertaiseen nyt päädyin.

3 kommenttia:

  1. Onpa kivat kierrätysjutut, varsinkin siitäkin liivistä tuli ihana!

    VastaaPoista
  2. Kivan kesäisiä ja pirteitä vaatteita, tykkään tuosta liivihupparista kyllä paljon,tuon mallista voisi koittaa itsekin tehdä :).

    VastaaPoista
  3. On kivoja :)
    Mä kans ihastuin tuohon liivihuppariin!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)