13. tammikuuta 2012

Kiss, kiss kioskikissa

Jep sitä tuli meillekin vaikken heti sille lämmennyt. Joululomalla piti Haapavedeltä Hannan kankaasta napata sitä mukaan kun Lottis aivan ihastui kankaaseen. Kangasta on kanneltu ympäri taloa vähän väliä ja vihdoin sain sen ommeltua. Ja heti meni asu päälle eikä olis pois saanut ottaa ollenkaan. :-)
Idea asuun tuli mikunlokista jossa oli toteutettu samaisesta kankaasta toisen kankaan kanssa kiva setti. Tein sitten oman versioni.

Kisukangas sai kaverikseen vihreäraitaista Kestovaippakaupan velouria. Ei ihan samaa sävyä kuin vihreä kissakankaassa mutta paras vaihtoehto olemassaolevista kankaista plus että Lottis tahtoi ehdottomasti tämän vihreän kissojen kaveriksi. :-)
Kankaiden laadusta sen verran että minä olen luullut että Kestovaippakaupan velourit on laadukkaita mutta kyllä kisukangas peittosi laadussa sen heti. Selvästi lirumman tuntuista tuo vihreä siihen verrattuna. Pesussakin vihreä oli rullaantunut reilusti, kisut taas ei juuri ollenkaan. Ihana kisukangas, pitäiskö tuota työmaatakin tilata.....
Mutta siis paidasta, tai siis tunikasta. Kaavana Tilda jolla olen aiemminkin tehnyt. Löytyy Ottobrestä 6/07. Kokona 98 joka oli aika soppeli sellaisenaan. Kaula-aukko on vähän liian suuri vaikka lisäsin saumanvarat ohjeesta poiketen. Olisi pitänyt lisätä vielä enemmän. On käyttökelpoinen näinkin mutta seuraavaan sitten. Näitä kun tulee kuitenkin lisää kun on tykätty kaava.

Tasku oma sävellys ja tein siitä tuollaisen "ruttutaskun" eli resorilla kanttasin niin että veti taskun rutulle. Vetää rutulle vähän etukappalettakin mutta on kivan näköinen päällä. 

Takakappale siis myös kisukangasta.

Housut raitavelourista, lisänä kisutaskut. Näihin piirsin oman kaavan. Lähtökohtana Saimi-housut Ottobrestä 1/09. Muunsin housuja niin monesta kohtaa että aikalailla oma kaava tämä on. Säädin leveyttä, pituutta, vyötäröä, lisäsin taskut,lyhensin lahjeresoreita, muutin sivusaumalliseksi.... Paljon muutoksia yhdellä kertaa ja vyötäröä iti madaltaa vielä kerran resorin ompelun jälkeenkin. Aika kivat housut tuli lopulta ja merkkasin jopa muistiin tekemäni muutokset että osaan tehdä lisääkin samanlaisia, tai vähän vielä eteenpäin muuntaa. :-D
"Ruttutasku" näissäkin. Tasku muodoltaan vähän epäsymmetrinen, edestä korkeampi kuin takaa.

Ja miltäs se näyttää päällä. No tältä!

Taskut on kivat. Kaula-aukkoa kyllä vähän pienentäisin...

Takaa kisuinen...
...edestä raitainen. Hauska miten erilainen asu on eri puolelta. Saa kyllä tosi kivan yhdistämällä kahta kangasta. 
Kai te nyt huomaatte että Viirulla (eli tuolla lelulla) on melkein samanlaiset pöksyt kuin Lottiksella. Sitä piti oikein esitellä ja on nyt uusi suosikkikaveri. :-)

Anteeksi tärähdys. :-D Selviää tuosta ainakin se että taskut on niin ylhäällä ettei ne tunikan alta näy juuri ollenkaan. Onneksi on muitakin yläosia joiden kanssa ne paremmin näkyy.


Pelkät pöksyt edestä. Ajattelin pikkuisen vielä madaltaa vyötäröä. Mietin että tartteeko tuonne resorin sisään kuminauhaa. Näissä sitä ei nyt ole ja pysyy ne nyt vielä ainakin ylhäällä. Miten lie lörpistyy resori pesuissa.

Takaa on pökät minusta ihan ok.

Sivusta vielä. Yritin tehdä näihin sellaista reilusti pussittavaa tuosta lahkeen alaosasta. Ei tullut ihan sellainen kuin ajattelin mutta nää on kivat näinkin. Sellaisia enemmän pussittavia pitää kyllä vielä kokeilla saada aikaan. Taskut on kivat!

7 kommenttia:

  1. Mainio setti mukavilla taskuilla! :)

    VastaaPoista
  2. Raikas setti, tulee sopivasti kuviota kun yhdistää johonkin hillitympään kankaaseen :)

    VastaaPoista
  3. Kiva setti, erityisesti tykkän housujen taskuista, kätevät ja hyvännäköiset!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia PikkuHoo, kewa ja Suvi! Mukavasti vihreä tosiaan rauhoittaa kokonaisuutta ja kiva kewa että tykkäät taskuista. Housuissa ne toimiikin ehkä paremmin kuin tuossa paidassa.

    VastaaPoista
  5. Ihanan pirtsakka setti, ja kaikkea muutakin ihanaa täältä löytyy :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)