8. kesäkuuta 2012

Saunahaalari

Kaavatestausta ja samalla ihan tarpeeseen saunahaalari. Meillä kun saunan jälkeen pikkuherra Hemmis kulkee kovin helposti nakuna. Saunatakki ei pysy päällä ollenkaan. Ratkaisuna tilanteeseen tämä haalari ja luulis nyt pysyvän navan piilossa. 
Oulun seudun ompelulanit koittaa huomenna ja sitä ennakoiden testasin haalarikaavaa tekemällä saunahaalarin froteesta. Se oikee ulkoiluhaalari valmistuu toivottavasti sitten huomenna. :-)

Elsebeth Gyntherin Ompele lapselle-kirjasta Kotihaalarit yksivuotiaan koossa. Aika hyvin on koko kohdallaan. Kirjassa ei ollut resoreita vann käänne joten lahkeissa ja hihoissa oli sen myötä liikaa mittaa. Niinpä nappasinkin niin hihoista kuin lahkeistakin kolmisen senttiä pois. Huppukin on aika pieni, joten sitä pitää vähän isontaa. Muuten kaava on hyvä sellaisenaan. Mietin kyllä että muokkaanko sen verran että saan sivusaumattoman ja piirrän hihoille oman kaavan.
Kangas haalarissa on froteeta,vanha suuri pyyhe. Sen sain kangasvaihtareilta ja sisältää jotain keinokuitua puuvillan lisäksi. Pyyhkeen ylä ja alareunassa oli kuviota jotka laitoin osumaan lahkeisiin ja huppuun. Tätä kangasta jäikin vielä isohkot palat. Pitää niistä kehitellä jotain myös.
Resorista en muista mistä on tullut ostettua. Väriltään sellaista oliivia tai vastaavaa.

Huppu on pienehkö. Menee kyllä päähän mutta napakka on. Resorin myötä se on myös vähän liian syvä. Pikku muokkausta kaavaan siis...
Rengasvetskari on ehkä vanha tai sitten Metsolasta ostettu. Ei muista...

Hihoille ei oo omaa kaavaa. Ovat suoraan etu/takakappaleen kaavasssa mukana.

Soppelit haalarit. Reilut pikkasen mutta niin pitääkin. :-)
Lilli piti värvätä kuvausassistentiksi kun ei tästä pojusta meinaa enää edestäpäin saada ollenkaan kuvia. Aina se karkaa. Kuvassa pikkasen näkyy Lillin uus paita. Siitä ja parista muusta jutusta piakkoin juttua omassa postauksessaan...

Huppua pitää yrittää repiä päästä. Ilme on mitä mahtavin. :-)

Ja sitten kurkitaan laidan yli. Huppu alhaalla en hoksannut ottaa parempaa kuvaa.

Kohta mennään reunan yli. Lahkeiden mitta näkyy tässä parhaiten.

Huppua sivulta. Näistä tuli kivat testihaalarit.

4 kommenttia:

  1. Piti kirjoittaa että hauska haalari, mutta joku ehti ensin.. :D On kyllä hieno!!

    VastaaPoista
  2. Ihana! Tällänen ois tosi hyvä mökillä saunan jälkeen, ei hyttyset pääsis käsiks! :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)