20. lokakuuta 2010

Rattoreita, raitaa ja pikkuisen pilviä...


Synttärilahjaa pukkaa. Uskaltaudun laittamaan tänne nämä jo nyt vaikka viikonloppuna vasta viedään lahjan saajalle. Jospa tätä ei käydä etukäteem kurkkimassa :-). Paita ja housut siis. Kankaat Lasten Metsolasta, raitajoustis ja pilvitrikoo ystävämyynnistä 50%:n alella, traktorijoustis ihan normihinnalla. Resori samasta putiikista.

Hupparin kaava Ottobrestä 4/10, eilen tulikin jo uus lehti täynnä kivoja kaavoja! Kaava on Kärry nimeltään ja kokona 80. Kaava on periaatteessa sama kuin nämä paidat täällä ja tämän sienitunikan pohjana oli kans sama kaava. Monikäyttöinen kaava ja ihan suosikki mulle. :-)

Ylemmästä kuvasta ei oikein huomaakaan että tässä on taskukin. Tässä vähän paremmin näkyy. Sivusaumassa tuollainen nauhanpätkä joka kotiutui messuilta Peekaasta ja toisessa reunassa Homemade-nauhaa. 

Hupun tekemistä suunnitellessa mietin miten saisin siististi tuon sisäpuolen kun yksinkertainen huppu on kyseessä. Saumurisauma olis ollut ihan kohtuullinen mutta sitten postiluukusta tipahti pari ompelukirjaa joissa mainittiin pussisauma. Eli siis kappaleet ommeltiin ensin yhteen nurjat puolen vastakkain, sitten käännettiin oikeat puolet vastakkain ja ommeltiin niin että saumanvarat jäivät sauman sisään "pussiin". Lopuksi tikkasin sauman.  Tähän siten testasin ja siisti lopputulos tuli. Taidan käyttää toisenkin kerran samaa tekniikkaa.

Pöksyt on ihan peruspöksyt joiden kanssa sainkin taistella. Että voi joskus yksinkertainenkin ompelu olla vaikeaa. Lahkeensuihin olis kuuluis kaitale mutta kun sain yhden kaitaleen ommeltua lahkeen suu lörpsötti rumasti ja päätin testata ihan normiresorireunaa toiseen lahkeeseen. Siitä tuli hyvä joten purin toisen jo valmiiksi tikatun lahkeensuun ja laitoin siihenkin resorin. Jousto-ommel ja saumurisauma ei oo niitä hauskimpia purettavia. :-( Vyötäröllä on kuminauha ja senkin sain kerran purkaa kun tuli liian lörppä vyötärö. Lopputulos on kuitenkin ihan hyvä, raidatkin osui hienosti kohdalleen. Ai juu, kaava on Ottobren vanhemmasta (4/07) numerosta, trikoohousut nimeltään, koko 80.

Homemade-nauha takana kuminauhakujan alla. Pitäis niitä omia nauhoja teettää, tietäis vaan millä tekstillä niitä tilais...

Pakko oli nämäkin Lottiksen päälle pukea vaikka arvasihan tuon että pienet ovat. Päälle menivät sentään. Paita on aika tiukka, hihat justiin, lahkeet vähän lyhyet. Luultavasti siis vuoden ikäiselle serkulle aika passelit.

Huppukin on kiva. Toussa hupun reunassakin olis pitänyt olla kaitalehuolittelu muta mä tykkään resorireunasta. Helppo ja nopea tehdä ja siisti.

Hmm.... Mitäs taskusta löytyykään....

2 kommenttia:

  1. Näin se on että välil ihan yksinkertaiset jutut tökkii... ja toisinaan taas vaikeimatkin jutut onnistuu tost vain.
    Noi raitahousut sopiiki tosi hyvin raktori kankaan kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Voi että miten ihania vaatteita! *drool*
    Mie laiskimus en jaksa muksuille ommella mitään, vaikka taitoo ja kankaita löytyis..laiska äiti ;)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)