10. tammikuuta 2011

Neulottua

Villaista tällä kertaa. Sukat valmistui jo ennen joulua ja jäivät odottelemaan päättelyinnostusta. Villainen vaippakuori syntyi tässä vuodenvaihteen molemmin puolin.

Sukista ei sitten tullut parempaa kuvaa edes otettua. Ihan perussukat seiskaveikasta Novitan ohjeella. Ekat villasukkani sitten kouluaikojen. Eikä ollut yhtään vaikeaa. Kantapää oli ihan helppo! Varsista tuli vähän lyhyet mutta ei ne jalassa hullummalta näytä. Ehkäpä uskallan itsellenikin kutoa nyt villasukat kun näistä tuli ihan hyvät. :-)

Sukat sai olla Lottiksella jalassa yhden kuvan verran. Sitten kävi jo näin...

Villaiset vaippakuoret. Pinkki Tundra-lankaa Kestovaippainfon kirpparilta, musta Pelson hahtuvaa. Ohjeena Warm Heart Woolies, koko L. Kauan olen halunnut tuota ohjetta kokeilla ja sain viimein aikaiseksi. Tällaisenaan en kyllä ihan tyytyväinen ole. Tuli edestä liian reilu, takaa taas sopiva. Tosin muokkasin ohjetta matalammaksi kun pinkki lanka alkoi loppumaan. Jos olisin ohjeen mukaan tehnyt olisi kuoresta tullut valtava. Hassua sinänsä kun mun käsiala on ollut yleensä aika tiukkaa ja nyt olisikin tullut ihan liian iso. Kerran jo purin koko kuoren kun tein pelkällä pinkillä ja noin puolivälissä tajusin ettei lanka tule millään riittämään. Laitoin sitten nuo reunat hahtuvasta ja sain pinkin langan lopulta riittämään.

Avattuna kuori näyttää tältä. Etuosaa olisi voinut tosiaan kaventaa. Nyt jää pussittamaan edestä ja haaran etuosasta. Kiinnitykseksi laitoin nepit kuten kuvasta näkyy. Tukikankaaksi neppien alle laitoin palat vanhaa villapaitaa. Ei vaan ollut muuta kuin punaista. Näkyvät tuolta rumasti. No onneksi ovat nurjalla puolella...


Tässä näkyykin tuo pussittaminen. Muuten kyllä oikein hyvä malli. Ensikäytön jälkeen vaikuttaa siltä että saisi himpun olla pienempi. Ehkäpä heitän vielä pesukoneeseen pikkuisen huovuttumaan.

Pyllypuolelta kuori on oikein passeli. Istuu kuin nakutettu!

3 kommenttia:

  1. Voi ku kiva idea tuollain tehty villakuori! :)
    Täytyy laittaa korvan taa (itsehhän olen onneton kutomaan, tuollainen saattais onnistua ja aina on oma äiti sit kutomas jos ei muuten ;) )

    VastaaPoista
  2. Aivan tosi nätti kuori! Meillä oli kanssa jotain samaan tyyliin tehtyjä noilla. Iteasiassa taitaa joku hahtuvasta tehty vastaava olla vaiheessa vieläkin tuolla, vaikka vaipatettavaa ei ole ollu pariin vuoteen :-D

    VastaaPoista
  3. Tää on Sani tosi helppo kutomus. Onnistuis varmasti sultakin. Osasithan sä jo virkatakin. :-D
    Aattelin Mirka että kokonaan hahtuvaista vois kans kokeilla. Hahtuva on jotenki niin ihana materiaali vaikkakin katkeilee kutoessa välillä.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)