7. maaliskuuta 2011

Isomahatakkituunaus

Kassipostauksessahan näkyikin tämä takki jo. Nyt sain sen tuunattua valmiiksi ja on takin vuoro päästä esittelyyn.

Tässä takki ennen tuunausta. Tämä on ihan ehtaa Luhtaa jostain vuosien takaa. Löytyi Pelastusarmeijan kirpparilta jonne on kerätty retrokamaa ja lähti mukaan seitsemän euron hintaan.
Tässä on ohut vuori eli sellainen kevättakki. Kauluksessakin on nepparit eli tästä saa sellaisen suojaavamman pystykauluksisenkin tarpeen mukaan. Pientä korjattavaakin löytyi, hihasta oli sauma ratkennut ja olkapään neuloksessa reikä.  Muuten ihan käypä takki eikä edes paljon kulunut, sitä reikää lukuunottamatta.
Mietin tähän vaikka minkälaista tuunausta. Kauan piti pintansa ajatus pitsiliinoista somisteina. Päädyin sitten kuitenkin piristämään takkia vanhalla puuvillaisella pöytäliinalla.

Tällainen siitä sitten tuli. Leikkelin pyöreän pöytäliinan kahtia ja siitä sitten sopivia suikaleita jotka ompelin somisteeksi helmaan, hihansuihin ja taskuläppiin. Vyön toisen puolen päällystin myös.

Hihat on  näissä vanhoissa takeissa jostain syystä aina hurjan lyhyet. Liekö ennesvanhaan käytetty superpitkiä lapasia. :-D Niinpä lisäsin resorit hihansuihin käytännön syistä. Ompelin ensin resorin ja sitten tuon suikaleen niin resorisauma jäi tuonne suikaleen alle.

Kiinnitys tässä on ihan vain napeilla. Ei ihan kätevin systeemi mutta tykkään siitä silti. Ylimpänä nappina on metallineppari.

Takki takaa. Huppu on muuten irrotettava. Sidoin tuon vyön tuonne taakse. Se on aika lyhyt eikä tällä ympärysmitalla enää kunnolla yllä ympäri asti. :-)

Takana on halkio jonka ansiosta täma sopiikin hyvin tällaisen isomahaisen takiksi. Jätin halkioon laittamatta tuota suikaletta.

Joskus joutuu sitten itsekin kuvattavaksi. :-) Kuvat otti Lilli ja ihan taitavasti ottikin.
Siitä pöytäliinasta jäi suikaleiden leikkelyn jälkeen vielä puolikas. Huolittelin sen ja sain siitä asuun sopivan huivin. Tykkään tuosta takista tosi paljon. Näyttää hyvältä vaikka itse sanonkin. :-D

Takana tuo vyö antaa mukavasti ilmettä. Nyt kun mahakin on jo jonkun kokoinen, tuo halkiokin avautuu jo jonkin verran. Onnistunut tuunaus kaikenkaikkiaan. Tästä taisi tulla mun lempitakki. :-)
Nyt tarttis innostua ja alkaa pikkuneidin kevätkamppeiden tekoon. Kankaat kun on jo tovin odotellut inspiraatiota. :-D

9 kommenttia:

  1. Ihanan istuvan näköinen takki, loistotuunaus!

    VastaaPoista
  2. Wau, siitä tuli hieno!! Näytti tosi pliisulta siinä aiemmassa kuvassa ihan sellaisenaan, enpä olisi uskonut minkälainen kukkanen siitä kuoriutuu. <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä on hienosti tuunattu ja kaunis takki! Taidan otta sanat takaisin aikaisemmasta kommentista, tällä kertaa on minulla niin valtavankokoinen maha että kun kohta ei lämpenee, niin pitää itsellekin ostella/tuunailla jokuinen isomahatakki...

    VastaaPoista
  4. Hieno takki! Tosi suuri muutos alkuperäiseen! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva tuli, sopii näköjään käyttäjälleen paremmin kun hyvin. :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille! Tämä onnistui minustakin paremmin kuin hyvin. :-)
    Pienet jutut voi vaikuttaa tosi paljon. Takkiin kun en kuitenkaan niin kovin suuria muutoksia tehnyt, kunhan somistin vähän.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)