6. lokakuuta 2010

Onnistunutta ja epäonnistunutta


Itellenikin jotain. Hautajaisiin piti saada vaatetta ja kun enemmän ahdisti ajatus kaupoissa kiertämisestä kuin ompelemisesta niin ompelin itselleni vaatteet. Tosin paidat epäonnistui mutta mustasta mekosta tuli ihan jees. Ekassa kuvassa mekko päällimmäisena. Siinä jujuna nuo laskokset ja hihat. Kyseessä uusimman Ottobre Womanin Lana-neulemekko, jonka tosin toteutin muusta kuin neuleesta.

Epäonnenpaitoja. Kaava on ihan kiva mutta mun rintavarustukselle ei vaan sopiva. Tuo vaakasauma tulee rintojen kohdalle vaikka sen pitäisi tulla alle ja näyttää hölmöltä. Aluspaitana nämä ehkä kuitenkin menee. Kaavana samaisesta Ottobre Womanista (5/10) Susie jerseytoppi, koko 42. Kankaat Eurokankaasta, kukkainen palalaarista. Ottobren blogiin piti tulla tästä paidasta muunnos ja ohjeet  isompirintaiselle mutta kun sitä ei alkanut kuulumaan eikä sähköpostiinikaan vastattu niin otin riskin ja kokeilin tällaisenaan.

Hihat oli monimutkaiset. Piti laittaa Framilonia ja sitten  venyttää ja kaitaleella huolitella. Itse olisin varmaan tehnyt vähän erilailla mutta seurasin tällä kertaa ohjetta ihan prikulleen.

Tässä kokonaisuudessaan tuo mekko. Kangas on sellaista vähän paksumpaa sekoitekangasta, kivan pehmeää, Eurokankaasta tämäkin. Ja kokona tässäkin 42.  Musta on värinä kyllä haasteellinen kuvattava. Ei näy yhtään nuo yksityiskohdat.

Päällä tuo mekko on ihan mukava. Vähän kyllä näyttää mummomaiselta ainakin tuossa kuvassa. Rintojen kohdalla näkyy tuo aluspaidan sauma. Se mua häiritsi kovasti ja loppujen lopuksi kävin ostamassa eri paidan tuon mekon alle kun ompeluaika loppui kesken.

Ärsyttävä sauma, ei voi mitään. Muuten tosiaan malli on ihan kiva.

Takaakin näyttää ihan hyvältä. Ehkäpä muokkaan kaavaa itse sopivammaksi ja kokeilen uudestaan.

Lopuksi vielä lupaamani kuva tästä. Päädyin kuitenkin laittamaan veneen päälle vain tarkoin valikoidun kimpun. Lopputuloksesta tuli kaunis ja pappani näköinen. Nauhakin on kokonaisuuteen sointuva. Kuvasta ei varmaan hyvin erotu mutta se on väriltään sellainen kultaan vivahtava vihreä.

8 kommenttia:

  1. MIulla on sama ongelma useimpien kaavojen kanssa. Kun on tuolla rintavarustuksella siunattu, niin saumat harvoin menee sinne minne pitää. Ite kun ei osaa kaavoja muunnella (vielä).

    VastaaPoista
  2. Nuppulinnatar: Oon vakavasti nyt suunnitellut hommaavani jonkin kaavoituskirjan että sais itselle sopivat kaavat tehtyä. Joka tyypin kaavakirja on ainakin vakavasti harkinnassa. Voi kun olis helppoo kun oliskin sellainen "normaalivartaloinen". :-)

    VastaaPoista
  3. Kivoiltahan nuo paidat näyttää :)
    Ja kivat kuosit noissa!

    VastaaPoista
  4. Meillä oli kouluaikana käytössä Naisten pukimien peruskaavat 1. Tässä kirjassa opetetaan peruskaavojen tekeminen mittataulukon mukaan ja sit tietysti omilla mitoilla. Käytössä on Pohjoismainen kaavajärjestelmä ja Vatevan mitoitusjärjestelmä. Täysin ammattilaiskirja mutta kyllä sitä harrasteompelijakin pystyy hyödyntämään. Ostettu aikanaan Oulun keskustan kirjakaupasta. Mutta toi Joka tyypin kaavakirja voi olla ehkä helpompi käyttää :)

    VastaaPoista
  5. Kiva tuo musta mekkonen! Itsekin olen sitä silmitellyt että hmmm, pitäisköhän uskaltaa... Ompelukoulut on käytynä mutta osa opeista on painunut unholaan. :-( Minulla on myös haastavat mittasuhteet, esim en ole rintava mutta silti tuo etupituus on suurempi kuin keskimäärin ja lantio on le-ve-ä ja reidet paksut. Ei ole helppo pukeutua kivasti... (oli paino sitten mitä tahansa)

    VastaaPoista
  6. Kiva että täällä on kohtalotovereita muitakin "ei normaaleja". :-D

    Kiitos vinkistä Tuulispää, pitääpä tarkastaa josko kirjastosta löytyis tuota mainitsemaasi kirjaa. Tuota Joka tyyppin kaavakirjaa kaupassa selailin ja vaikutti lupaavalta. Peruskaavat oli siinä valmiina mukana arkille piirrettyinä. Mulla ei oo ompelukoulutusta mutta uskon vakaasti ominpäin oppimiseen. :-D Tosin nyt on alkanut tuntua siltä että pitäiskö tuo ompelijankin koulutus itselle hankkia...

    Ompsinpompsin: Tuo kaava on lantion kohdalta aika kapea. Ensin aattelin että mullekin liian kapea mutta kangas antaa sopivasti myöten niin on ihan hyvä. Kokeilemaan vaan!

    VastaaPoista
  7. Kyllä itseopiskelullakin pärjää ja minusta monet, jotka eivät ole käyneet "kouluja", tekevät hienoja töitä. Osaavat olla luovia ja uskaltavat tehdä erilaisia yhdistelmiä :)
    Oletko katsonut, onko Kansalaisopistolla kursseja menossa?

    VastaaPoista
  8. Tuulispää: Kattelin mä vähän noita kurssejakin mutta ei sitten tullut lähdettyä. Puutyökurssille kun jo olin päättänyt mennä. Keväällä olis kyllä saumurikurssi joka kiinnostais aika paljon. Saumuria kun oon käyttänyt aktiivisemmin vähemmän aikaa. Näkis niitä niksejä. :-)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)