14. tammikuuta 2011

Jotain sinistä....ja pikkusen muutakin

Tekaisinpa sitten ensimmäisen norjalaismyssyni. Tämä vaan ei olekaan mikään vauvan myssy vaan ihan aikuiselle ihmiselle tarkoitettu.Tämä myssy oli vaan niin erään rakkaan ihisen näköinen että pakko oli sellainen neuloa. Varsinkin kun langan värikin on ihana sininen, mikä on kyseisen henkilön lempiväri. Vielä tekaisen tyttärelle samanmoisen pienempänä niin saavat samistella. :-)

Lankana Isoveli ihanana turkoosina. Ohje löytyy täältä. Puikon kokoa ei ohjeessa ollut, minä tein koolla 5. Myssystä tuli aika napakka mutta silitys venytti lakkia himpun niin taitaa olla sittenkin sopiva. Tämä oli nopea kutomus. Kahtena iltana valmiiksi, kolmantena solmimisnauhat. Eikä siis mällään nopealla kutomistahdilla. Näitä taidan tehdä lisää. On niin kiva malli. :-)

Mallipäänä toimii Lilli jonka pää alkaa hyvinkin olla jo ihan aikuisten kokoa. Missä välissä ne lapset kasvaa jo melkein aikuisiksi???

Tämä kuva vähän tärähti. Näkeehän tuosta nyt kumminkin. Pikkuneiti alkoi juuri huutelemaan sisällä niin ei toista kuvaa enää ehtinyt ottamaan. Tuo huippu tuossa myssyssä on ihan huippu!

Pikkuisen kirppistelyä eiliseltä. Pakkohan kirpparilla oli käydä haalarinostoreissulla. Nämä oli ihanimmat löydöt. 
Ihanat sydänaiheiset kermakko ja sokerikko. Pakko oli ottaa mukaan. 
Sitten nuo sukkahousut. Aitoa retroa päätellen kokolapusta. Ovat aitoa villaa. Ihanat tummanruskeat (vaikkei kuvasta juuri erota) sukkikset lintu- ja kukkakuvioilla. Koko näissä lapun mukaan 70, minusta kyllä ennemmin 60. Ja kyllä, nämä pääsee ihan oikeesti meillä käyttöön. Käyttäjää odotellaan saapuvaksi heinäkuussa. :-)

6 kommenttia:

  1. Nätti on kyllä tuo lakkimalli ja aivan ihanat sukkikset! Onnittelut tulevan perheenlisäyksen johdosta!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuden sukkisten käyttäjän odotukselle!

    VastaaPoista
  3. Mulle kelpais kans sininen lakki, niin hiano.
    Ja onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  4. oi <3, onnellista odotusta!!! :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea odotukseen! Todella ihanat sukkikset, hieno löytö!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)