18. lokakuuta 2011

Tossukat

Pienenä välineulomuksena kudoin vauvantossut Novitan uudesta sukkalehdestä. Mainio lehti muuten, paljon kivoja sukkamalleja ja ohjeita eri tekniikoihin. Nappisukat olis ihanat, virveriikka-blogissa onkin jo yhdet sellaiset kudottu. Lehdessä on helppoja aloittelijan ohjeita (minulle sopivia :-)) ja sitten vaikeampia.

Tossukat jämälankaa. Lankaa jäi Hemmiksen nutun kutomisesta kesällä ja nyt samaan settiin on sitten tossutkin. Lankaa jäi vieläkin. Pitäiskö lakki vielä kutoa....
Lehdessä tossut oli tehty kahdesta eri sävyisestä harmaasta ja ensi alkuun tuntui että näistä tuli vähän räikeät. Nyt olen jo tottunut ja tykästynyt näihin. :-) Nuo oikeinneulotut raidat tuossa varpaiden päällä on söpöt!

Sivuprofiilia. Tossut kudottiin pohjasta alkaen tasona. Alkuun pitikin ihmetellä että tuleeko näistä ihan varmasti tossut. :-D  Lopuksi sitten ommeltiin sauma kiinni ja kyllä niistä vain tossut tuli!

Jalkaan sopivat. Koko näissä on 5-6 kk lehden mukaan. Meneehän nuo jo tuolle kolmeen kuukauden ikäisellekin.

Siinäpä pikkuherra nutussaan ja tossuissaan. (Tultiin kyliltä, siksi Hemmis kaukalossa) Nuttu alkaa kyllä kohta jäämään pieneksi. Pitäis varmaan uusi tehdä. :-)

9 kommenttia:

  1. Ihanan väriset ja malliset tossut!

    VastaaPoista
  2. Kivat tossut! Pitää tuo lehti jostain kyllä metsästää, on niin kehuttu! :)

    VastaaPoista
  3. En ollut nähnytkään tämmöistä lehteä ennen! Piti heti soittaa miehelle töihin, että tuo mullekin tuon. Ja olihan siinä ihania ohjeita vaikka millä mitalla! Kiitti siis vinkistä :)

    VastaaPoista
  4. IHANAT TOSSUT! Juu mäkin metsästän ton lehen jostain :) jos vaikka innostuis puikoista pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  5. Suloiset tossut, tykkään tuosta värityksestä. =)

    VastaaPoista
  6. Kiitti! Kannattaa kyllä lehti hommata jos sukat kiinnostaa. Siinä on monipuolisesti kyllä malleja. Kovin inspiroiva lehti siis.

    Juu ja ole hyvä vaan Laura! :-)

    VastaaPoista
  7. Ihanat tossut! Mistä tuota Novitan sukkalehteä saa? Ihan marketeitten lehtivalikoimista?? :)

    VastaaPoista
  8. Mä oon tilannut Novitan lehden ja tämä sukkalehti tuli sen kylkiäisinä. Tietääkseni löytyy ihan kauppojen lehtihyllystä.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)