2. marraskuuta 2010

Nahkatossukat

Päivän pikatikkinä syntyi nahkatossut Lottikselle. Entiset tossut oli jo pienet ja uusille tilausta. Nahkapalojakin ostin parilla eurolla pussillisen niin tarpeetkin löytyi helposti. Neiti ei halunnut luopua tossuistaan kun ne jalkaansa sai niin tällä kertaa vain tällaisia jalkakuvia. :-)

Koristeeksi tossuihin tein tuollaiset nallet. Nallet kätkevät alleen kuminauhan joka kiertää jalan takaa ja tuosta nallen alta. tuli soppelit ja kivannäköiset tossut. Kaava ja ohje tossuihin löytyy englanninkielisenä täältä. Saa ladattua PDF:nä kaavat ja ohjeet. Mun nahkatilkut oli aika pieniä paloja ja joutui yhdistelemään tossun päällikappaleen useammasta osasta että sai riittämään. Ihan kivat tuli noinkin. Oli muuten inhottavaa ommella nahkaa. En millään meinannut saada ompelukonetta säädettyä niin että tulis siisti ommel alapuolellekin. Sain löysätä aika reilusti alalankaa ja kiristää ylälangan ihan tiukalle että tuli edes siedettävää jälkeä. Täytyy opiskella nahan ompelua vielä lisää.

Sivuprofiilia. Tuo mun käyttämä nahka pohjapalaa lukuunottamatta on aika ohutta ja vetää sen takia vähän kurttuun. Eipähän ole ainakaan tönköt tossut. :-) Pohjanahka on muuten äidiltäni saatua nahkaa, ihan kenkätehtaan jämäpaloja. Vahvaa ja ladukkaan oloista. 

Tässä näkyy tuo kuminauhan kuja paremmin. Toiseen tossuun tuli kuminauha vähän kireemmälle kun en mitenkään mitannut sen pituutta. Pitää vaihtaa jos se näyttää painavan nilkkaa.

4 kommenttia:

  1. Hienot on tossukat :) Kiitoksia linkistä, tätähän pitää kokeilla! Jos uskallan nahkaa tuhota...

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanat :). Noihinhan ihastuu nyt kuka vain.
    Mun yks ikuisuus projekteista ois kans kokeilla noit tossuja. viel on kokeilematta, mietityttää just toi nahan ompelu... parempi neula pitäs varmaan ainakin hankkia....

    VastaaPoista
  3. Kivat tossut! Pitäisi kanssa johkus kokeilla... Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia taas kaikille! Nää oli ihan helpot tehdä eikä nahkaakaan paljon kulunut. Kokeilemaan vain. Ja Sani, nahkaneula kannattaa hankkia että leikkaa reiän siististi.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)