25. tammikuuta 2011

Kenkäisiä ja villaisia ihanuuksia

Välillä jotain muutakin kuin omia väkerryksiä. Eilen saatiin muorilta lasten sedän välityksellä Lottikselle pipo ja lapaset. Ajattelin sitten esitellä muitakin ihanuuksia joita on saatu tai löydetty.

Neidin talvikengät. Molempia käytetään fiiliksen ja sään mukaan.
Siniset huopikkaat saatu siskoltani jonka lapselle nämä olivat jo pienet. Ihanat! Näissä on kumipohjakin ja nimi on söpö: Jantuset. :-)
Toiset kengät on oma löytö kirpparilta joskus ennen joulua. En oikein tiedä miksi näitä virallisesti kutsutaan. Olkoon vaikka resorikengät. Varsi siis tuollaista resoria/neulosta. Nahkaiset ovat ja sisällä on turkisvuori. Mulla on ollut tällaiset ihan pienetkin (jotain kokoa 20 tai alle) joskus kun isommat lapset oli pieniä mutta menin antamaan ne jollekulle. Nyt kun nämä tuli vastaan ja olivat vielä sopivaa kokoa niin ilman muuta ostin. Edellisellä kirpparilla oli samanmoiset kokoa pienemmät myynnissä mutta ilman hintalappua. Silloin meinas harmittaa ja sitten kun nämä löytyi olin iloinen ettei niissä toisissa ollut hintaa. :-) Minusta ne on vaan niin kätevät tuon resorin ansioista ja niin ihanan vanhanaikaiset!

Nämä saatiin tosiaan eilen. Ihanan värin oli muori näihin valinnut. Kiitoksia muorille joka jaksaa aina kutoa kaikkea kivaa! Lapaset on vielä reilut mutta meneepä toiset lapaset alle. Isommilla lapsilla on samalla tyylillä tehdyt pipot, eri väreissä vaan. 

Tämä kuoriutui joulupaketista Lottikselle. Villatakki hupulla. Just olin toivonutkin tällaista kun mun oma villatakkikutomukseni ei tunnu edistyvän.

Ja takin kaverina oli myös villahousut. Näyttävät hassulta noin tyhjiltään mutta mukautuvat hyvin jalkaan ja menevät varmasti pitkään. Pöksyt on kokonaan joustinneuletta ja vyötäröllä vielä kuminauha. Kiitoksia R näistä ihanista itsetehdyistä lahjoista!

Pitihän sitä poseerata vaikka pakkasta meillä tänään on yli 20 astetta. Tumput suorana neiti seisookin ja heti kun päästiin ulos sanoi että "kymmä" eli kylmä. Muutama kuva saatiin kuitenkin otettua.

Pöksyt ja Jantuset näkyy tässä. Eikös olekin hyvän näköiset? Lahkeet saa olla vielä kaksinkerroin.

Tuo pipo on kyllä kiva. Näkee kuvasta että lapaset on vielä reilut. Takki on tollaista mukavan pitkää mallia. 

Sitten alkoi kiinnostamaan joku muu juttu kuin kuvaaminen....

Äiti hei, tätä vettä voi koputtaa! Piti oikein kokeilla kun vesi on kovaa. Meillä siis tehdään jäälyhtyjä kun tuota pakkastakin nyt sattui taas olemaan. :-)

7 kommenttia:

  1. Villahousut ovat tosi hyvän näköiset päällä! Ja iiiihanat resorikengät, voi kun itsekin löytäisi tuollaiset!

    VastaaPoista
  2. Just yks päivä mietin, että pitäis olla itselläkin tuollaiset villahousut tai ainakin tosi pitkät säärystimet. Nykyään nimittäin (usein) kävelen työmatkat ja räntäsateella kastuu polvet ja reidet. Villahousut pitäisivät kuivana!

    VastaaPoista
  3. Ihania ja lämpöisiä! Meillä ollut kanssa villahousut kovassa käytössä, tykkään! Ja löysin kanssa tytölle ihanat punaiset Tepsut lopputalveksi. Aivan ihanat ja lämpöiset kengät!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kaikki! Villahousujen malli on yksinkertainen mutta toimiva. ;-)
    Ja mikä ettei aikuisetkin vois pitää villahousuja Virveli. Tiedä vaikka perustaa samalla uuden muotivillityksen. :-D
    Noi Tepsut on kyllä kans ihanat kengät Heidi. Mä en oo (vielä) törmänny niihin kirppareilla.

    VastaaPoista
  5. Hei,

    Löysinpäs tänne kivaan blogiisi. Minäkin olen ihan hassuna huopikkaisiin. Viime talvena jo ostin itselle ja tytölle ja ensi talveksi sain mummolasta vanhoja huopikkaita. Vain poikaipanalle pitäisi ostaa pikkuiset ensihuopikkaat ensi vuodeksi.

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Mullaki on huoposia ja varaston nurkassa ovat kunpas oiski tajunnu pakkasella ottaa ne käyttöön! Ne on parhaat kengät pakkasella! Ihanat villikset, neuletakki ja niin ihana setti pipo ja lapaset

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)