28. helmikuuta 2011

Yhet harkkarit vaan

Tänään en oikein tiennyt mihin ryhtyisin ja teinkin kaikenlaista pientä niinku kankaiden leikkelyä ja tukikankaiden kiinnisilitystä. Päätin kuitenkin pikaompeluksena surauttaa yhdet harkkarit koemielessä kun kaava on jo kauan odotellut toteuttajaansa.
Lottis tykkää kovasti tällaisista pikkarimallisista. Näitä pitäis siis urakalla tehdäkin. Haluisin niin kovasti että neiti oli kuiva kesällä ettei tarttis kahta lasta vaipattaa. :-)

Kaavana netistä löytynyt Ditto Daddy harkkarit. Se ja monta muuta ilmaista kaavaa löytyy täältä.
Harkkareihin oli myös ompeluohje mutta mä tein omalla tavallani. Mallia katsoin yksistä meillä asustavista Mannamaan harkkareista. Jalkateissä siis kuminauhat kujassa, samoin vyötäröllä. Hyvä ompeluohje tällä lailla ommeltuihin harkkareihin löytyykin näköjään Siksaksiksen siskoilta. Sieltä sivupalkista löytyy.
Kankaana harkkareissa ihana hippinorsut jota vaippapalan sain hommattua nettikirpparilta. Pohja tuossa kankaassa on sellainen hailakansininen. Kuvassa kun näyttää melkein valkoiselta. Sisäpuolen kankaana bambuneulos. Kiinteänä imuna päällimmäisenä kerros mikrokuitua ja alla kerros bambufroteeta.

Sisäpuolta yritin kuvata mutta eihän tuosta mitään selvää saa. Merkiksi taakse ompelin pätkän nauhaa.

Neiti ei olis halunnut millään esitellä uusia harkkareitaan vaikka olikin innoissaan norsuista. Onnistuin kuitenkin houkuttelemaan. Aika kapea haaraosa näissä harkkareissa on. Siitä tykkään. Muuten kaipaa kyllä muokkausta.

Harkkarit edestä. Vähän jää kangas ruttuun. Ei pahasti kuitenkaan. Edestä voisi siis ottaa vähän matalemmaksi.

Takaa sitten. Istuu tosi hyvin. Vähän voisi kyllä korottaa takaa. Kasvunvaran vuoksi olis hyvä saada vähän lisää korkeutta.

Sitten vielä sivulta. Kokonaisuudessaan tästä tuli aika justiinsa kokoa olevat harkkarit. Jalantietkin sais olla himpun isommat meidän pulleroreidelle. Kasvunvaraa ei juuri ole. Kun vähän isontaa ja korottaa takaa ja edestä madaltaa niin aika täydelliset harkkarit olis meille. Siten se ei kyllä taas ole enää  ollenkaan sama kaava. Olisko se sitten jo mun oma kaava? :-)

7 kommenttia:

  1. Nyt kyllä sun pitäisi jo rauhoittua;-) Ihan käsittämätöntä kuinka paljon saat aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!
    Nyt sattuu olemaan tekemisen meininki päällä Virveli. Suunnitelmia on sata ja yksi koko ajan mielessä. Silloin pitää ainakin yrittää olla ahkerana. :-D
    Kyllä se hiljaisempi aikakin tulee. Älä huoli. :-)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!!! Pitäs ite kanssa tuunata tollasia. Minkäs kokonen tämä harkkahousujen käyttäjä on?

    VastaaPoista
  4. Lottis oli viime neuvolassa 12 kg ja 86 cm. Neuvolasta on kyllä aikaa jo monta kuukautta että jonkin verran on varmaan kasvettu.

    VastaaPoista
  5. Ihanat harkkarit :) Itse onnistuin muokkaamaan the harkkarikaavan juuri ennen kuin tarve kokonaan lakkasi ;)

    Sinulle olisi blogissani tunnustus :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)