10. kesäkuuta 2011

Kantoponcho


Mikäs muu sopii näin helleaikaan paremmin kun villasta kudottu kantoponcho! Meinasi tulla aika hyvä hiki tuossa sovituskuvia ottaessa kuvattavalle. No onneksi viileämpääkin säätä varmasti on tulossa ennen pitkää. 
Tämän hurjan ison urakan saattamiseen alusta loppuun meni noin kaksi kuukautta. Valmiiksi kuitenkin sain jo hyvissä ajoin ennen Helmerin syntymää ja olen kyllä ylpeä tästä aikaansaannoksesta. Yllätin itsenikin saamalla tämän valmiiksi. Isoja neuletöitä kun olen vältellyt kyllästymisen pelossa. :-)

Kantoponchosta aloin haaveilemaan jo talvella ja mietiskelin miten sellaisen toteuttaisin. Löysin sitten Ravelrystä ohjeen joka alkoi kovasti kiinnostaa. Ohje on nimeltään Babywearer ja löytyy tosiaan Ravelrystä tuolla nimellä hakemalla. Ajatuksen piti vain marinoitua hetken aikaa kun noin ison työn neulominen kesken jäämisen pelossa tosiaan hirvitti. Ostin kuitenkin ohjeen. Se oli tietysti englanninkielinen ja kun aloin olla varma että ymmärsin tekotavan lompsin lankakauppaan lankaa hakemaan. Lankana tässä on Dropsin Nepal, paksu täysvillainen lanka jota sai kutoa isoilla viiden puikoilla. Langat kävin ostamassa Lumoavasta Langasta. Ostin erivärisiä mielestäni yhteensointuvia keriä läjän ja kudoin yksi kerä kerrallaan aina loppuun ja vaihdoin sattumanvaraisesti väriä. Ilman mitään logiikkaa neulottua siis värien osalta. :-) Lankaa taisi mennä 18 kerää, yhdessä kerässä on aina 50 grammaa lankaa.

Koko työ on neulottu pyöröpuikoilla alkaen pääntieltä ja edeten alaspäin lisäten silmukoita sivuissa. Tykkään pyöröpuikoista. Tässä työssä vaan kun tuota kokoa oli jo mukavasti niin loppuvaiheessa koko työn kuljettaminen mukana oli vähän työlästä.
Tässä näkyykin tuon yläosan lisäyksiä. Olalle asti niitä tehtiin tiheämmässä, siitä alaspäin harvemmassa.

Tässä ponchon "vauvaosa". Ylhäällä on luukku peittämässä vauvalle tarkoitettua päänreikää niin voi käyttää ilman vauvaakin. Lisäyksin ja kavennuksin muotoiltiin vauvaa varten tuohon etumukseen tuollaista pussimaista osaa..
Tässä luukku auki. Aukko tehtiin päättelemällä tietty määrä silmukoita ja seuraavalla kierroksella sitten lisättiin vastaava määrä. Läppä neulottiin ihan lopuksi. Neuloin sen ainaoikein niin läppä ei rullaudu.
Näyttää ihan kuin tuossa olisi silmät ja suu. :-D

Tässä alaosasta lähikuvaa. Kun kutomus oli edennyt noin suunnilleen ranteeseen alettiin kaventaa ja neulottiin nuo alareunat edestakaisneuleena loppuun. Jäi ikäänkuin tuollaisen reunat käsiä varten tuohon sivuun.
Meinaa väkisellä tuo alareuna rullautua vaikka käytin neuletta jo silitysraudan allakin kostean pyyhkeen kera ja koitin suoristaa. Vissiin pitäis pingottaa että sen saisi suoraksi. Taitaa jäädä tekemättä kun ei tuo rullautuminen minua niin paljon haittaa..... ;-)

Siinä se sitten on itteni päällä. Tyylikästä kun kuvassa näkyy pätkä kietaisuhametta ja umpivillainen poncho yläosana. :-D
Pikkasen reilun pitkä tuosta tuli kun menee tuo sivu ranteen alapuolelle. Vissiin joustaa tuo neule sen verran että vaikka mitojen mukaan pitäisi olle just siihen ranteeseen niin venyy kuitenkin alemmas.
Iso massu sulautuu mukavasti tuohon vauvaosaan ponchossa. Aika kivan raitainen tuosta tuli. Langanpäitä saikin sitten muuten hetken päätellä kun työ oli muuten valmis.

Takakuvaa vielä. 

Ja pitihän joku laittaa tuonne Helmerin tilalle poseeraamaan. Tällä kertaa s on kyllä eri nalle. :-)
Kätevän oloiselta kyllä vaikuttaa. Helppo lähteä vaikkapa iltakävelylle vaavin kanssa kun vetää vain ponchon molempien päälle. Taitaa olle että kuitenkin pitää vielä sitten syksymmällä tehdä sellainen takin päälle laitettava kantosuojakin tämän lisäksi. Pitääpä koittaa muistaa laittaa ihan oikeassakin käytössä sitten kuvia ponchosta kunhan Helmeri maailmaan suvaitsee saapua ja kelit vähän viilenee.

6 kommenttia:

  1. Voih. Ihana. En kyllä ikinä saisi tuota valmiiksi. Villakangasta tuolla kyllä olisi... Voisin harkita..

    VastaaPoista
  2. Tuohan vaikuttaa näppärälle systeemille. Kauniin värinenkin on :)

    VastaaPoista
  3. Hieno on, jotenkin en ole yhtään kantovaatetta saanut aikaiseksi ja vähäiselle sitten talvikanniskelu jäikin, no kesällä nyt kyllä kelpaa. Ehdottomasti sitten niitä sovituskuvia!

    VastaaPoista
  4. vautsi! katoin kuvat ensin nopeesti ja hetki meni ennenku tajusin että sehän on neulottu :)

    VastaaPoista
  5. Todella ihana!!! :) Ei jos minusta ikinä ison neuletyön tekijäksi, mielenkiinto ku loppuu usein jo muutaman rivin jälkeen :D
    Ihania vauvanvaatteitaki täl viikol olet ehtinyt surauttelemaan!!! :)
    (lomailtu niin blogien luku jäänyt)

    VastaaPoista
  6. Hei laitoin sinulle tästä sähköpostia oletko saanut? Heidi

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)