31. joulukuuta 2009

Uuden Vuoden Toivotus!

Oikein mukavaa Uutta Vuotta 2010 kaikille pikkutontun avustuksella. Pikkutontun päässä on muuten tonttulakki jonka Leepertin kanssa yhdessä väsäsimme pari päivää ennen joulua. Pitihän tonttulakki Lottiksellekin olla. Leepertti käytti muuten saumuria ensi kerran ja hyvin meni!

Tässä vielä lakki ilman päätä ;-)

30. joulukuuta 2009

Haamuhaalari

Huu... Täältä tulee haamuhaalari... Joulu on lusittu ja nyt taas ehkä ehtii tännekin päivityksiä tekemään. Kiirusta kun on pitänyt.

Materiaalina vihreä velour. Haamu on vihreää vakosamettia. Haamu on siksakattu lahkeeseen ja haalarin yläosa on vuorattu vaalean vihreällä trikoolla. Kiinnitys Kam-nepeillä. Tämän tein suvun nuorimmalle joulupakettiin ja kaava on Ottobrestä 6/2007 ja koko on 68. Kiva tuli ja oli tykätty lahjus.

18. joulukuuta 2009

Kietaisupaitoja pienille


Joustofroteisia kietaisupaitoja neljä kappaletta pienille ihmisille. Materiaalina joustofrotee. Kankaat Myllymuksuilta ja Kangas-Mallasta. Kaava on Ottobrestä taas kerran ja numerosta 6/2007. Koko on kolmessa paidassa 68 ja yhdessä 74. Aika reilun kokoisia tuli ihan ohjeen mukaisin saumanvaroin.


Näistä tuli kivoja. Kaavan malli on kiva ja joustofrotee materiaalina. Neppikiinitys kruunaa paidat ja nepit onkin ihan kuin karkkeja. Tuli ihanan retrot paidat. Toivottavasti uudet omistajat tykkää kans. Joulupakettiin menevät, yksi Lottiksellekin.


Vielä lähikuva hihasta ja nepeistä. Tein taas tuon kaitalehuolittelun omalla tavallani. Huonosti kuvasta näkyy mutta käänsin kaitaleen vain nurjalle ja ompelin oikealta puolelta jousto-ompeleella kaitaleen ja paitakankaan saumaan. Ylimääräiset kaitaleet leikkasin nurjalta pois läheltä ommelta. Suht helposti toteutettava kaitaleen kiinnitys ja siistikin, ainakin joustofroteella toteutettuna.

17. joulukuuta 2009

Menninkäismyssy


Tästä tuli aivan ihana. Myssy on joustofroteeta ulkopuolelta ja trikoota sisältä. Reunoissa oranssit resorit. Kiinnitys leuan alta KAM-nepeillä. Laitoin yhden extra-nepin että saa tiukemmalle säädettyä. Resori ja foustofrotee on Myllymuksuilta ja trikoo joku jämäkangas, varmaankin Eurokankaasta aikanaan ostettu.



Myssyn koko on 44 ja se on aikalailla sopiva kohta 8 kk vanhalle Lottikselle. Kaava on Ottobrestä, numero 4/2007. Tämä menee lahjaksi ja toiveena oli kevätlakki. Lakin saaja on nyt puolivuotias pienikokoinen poika jolle tämä sitten keväällä on toivottavasti sopiva.

ps. Taustalla ihana kirpparilta löytämäni äitiyspakkauksen makuupussi. Varmaan jostain 70-luvulta. Ihana! Tietääkö joku miltä vuodelta?

10. joulukuuta 2009

Heijastimet heilumaan

Piti tehtailla tällaisia joulupakettiin. Kyseessä siis heijastimet kaksinkertaisesta huovasta, molemmin puolin heijastinnauhasta leikattu sydän. Koko höskän ompelin karhunlangalla heijastimeksi. Samaa karhunlankaa ripustukseen ja tietty hakaneula. Mulla oli metri tuota heijastinnauhaa ja siitä sai 11 kpl heijastimia tehtyä. Muottina sydämelle oli piparimuotti ;-)

Kivoja tuli ja suht helppoja tehdä. Halpojakin vielä ja hyödyllisiä. Ei muuta kuin pakettiin vaan!

5. joulukuuta 2009

Muutama vaippuli


Kummitytölle pari kestovaippaa ja Lottikselle yksi. Sininen ja keltainen kummitytölle. Päällä yksivärinen pul-kangas, sisämateriaalina toisessa luonnonvalkoinen mikrofleece ja toisessa oranssi coolmax. Imuna kummassakin kierrätysfroteeta kaksinkertaisena pitkänä imuläppänä, joka menee vielä kaksinkerroin vaipan sisään ja tällöin imukerroksia on neljä. Kummityttö on herkkä märkäpintaisille vaipoille ja niinpä surautin pari kuivapintaista koekäyttöön. Jospa neidille paremmin kelpaisivat.



Kuvissa myös Lottikselle yksi punainen taskuvaippa sydänkuviolla. Sisällä sama oranssi coolmax kuin toisessa kummitytön vaipassa. Ulkopinnan sydän on siis myös pul-kangasta ja sen alla mikrofleeceä pysäyttämään kosteus. Ei muuta kuin imut sisään ja katsotaan sitten toimiiko käytössä.

3. joulukuuta 2009

Kukkaisat vaippakuoret :-)


Jemmassa oli vielä vaipan kokoinen pala tätä ihanaa piparikukka pul-kangasta ja tekaisin siitä Lottikselle vaippakuoren. Kaavana on mummujen L-koko. Lisäsin kaavaan vielä vuotosuojat. Tein tarkoituksella reilun kuoren niin menee yövaipankin päälle ongelmitta ja meillä kun on osa vaipoista aika korkeaa sorttia, niin reilulle kuorelle oli tilausta.


Kuoresta tuli sopiva ja mutta FOE:n (eli siis joustokanttinauhan) ompelu meinasi olla tuskaa jostain syystä. Olenhan ennenkin sitä ommellut kohtuullisella menestyksellä mutta nyt ei kyllä ommel meinannut millään asettua kohdalleen. Sain sitten purkaa jokusen kerran. Ärrsyttävää. Ompelin FOE:n suoralla tikillä ja keskikohta ei meinannut pysyä kohdallaan ja jos oikealle puolelle tuli kohtuullista jälkeä niin se toinen puoli oli miten sattuu. No, toimivat kuoret silti, esteettisyydestä voikin sitten olla montaa mieltä. Pitää ensi kerralla kokeilla vaikka silittää nauha taitokselle jo valmiiksi. Bongasin Kestovaippainfon sivulta sellaisen vinkin.