16. joulukuuta 2012

Jouluista

 Tonttulakkeja ja jouluiset yläosat pienimmille. Tonttulakeista tein vähän tavallisuudesta poikkeavat väritykseltään. :-)

 Metsolan palloista jouluinen mekko Lottikselle. Malli oma ja koko noin 104.

 Pinkit resorit kun ei samanväristä punaista resoria ollut. Muutenkin kyllä yleensä suosin tehostevärisiä resoreita.

 Hemmikselle Metsolan vihreistä palloista paita joulurientoihin. Malli tässäkin oma ja koko 86/92.

 Tässä limet resorit. Hihansuissa reilut kaksinkerroin käännettävät sellaiset.

 Tonttulakkeja pino. Näitä tein kerralla pinon serkuksille asti omien lasten lisäksi. Kangas pilkkuista puuvillaa Hannan kankaasta, reunassa resori. Ostin puuvillat jo kesällä aikeena tehdä kesäisiä lätsiä mutta kesä meni ja lätsät jäi tekemättä. Niinpä ne muotoituikin tonttulakeiksi. Koko näissä noin yksivuotiaasta ylöspäin. Veikkaan että noin kouluikään asti ainakin menee.

 Lakeissa kulkuset silkkinauhassa.

 Poseerausta niin lakeista kun paidasta ja mekosta. Tässä kuvassa näkyy kyllä vain Hemmiksen paita edes jotenkin. Lottiksen mekosta ei saa  mitään tolkkua. Lakit sentään näkyy. :-)

 Lottis mekossaan. Lakki on mössykkämäinen.

Tässä vielä molemmat enemmän takaprofiilista. Kuva vain on huono. Noista kahdesta ei tahdo saada hyvää kuvaa millään niin että molemma tolis kuvassa hyvin. Nuo pienet elohiiret tuo haastetta kuvaamiseen. :-D

5. joulukuuta 2012

Juhlakampetta

 Viimen sain kuvat otettua ja nämäkin tänne. Juhlavaateompeluksia siis, ja jo viime viikolta. Kävivät pyykissä viikonlopun jälkeen ja nyt vasta ehdin kuvaamaan. 
Pienimmille juhlakamppeet eli meko Lottikselle ja housut ja paita Hemmikselle.

 Mekko puuvillaa, kukkapuuvillan ostin joskus omaa ompelustani varten mutta se muotoituikin mekoksi Lottikselle. Hihoissa vaaleanpunaista pikkukukkaista puuvillaa ja taskuissa ruskeaa pikkukukkaista puuvillaa.
Kaavana Mekkotehtaan Orelma pidennetyillä hihoilla.

Kukkakangas Hanhelista, vaaleanpunainen pikkukukka Hannan kankaan palalaarista ja ruskea vaihtareilta. Kivasti sopivat yhteen.

Sivusauman päällä taskut.

Vaarinhousut Hemmikselle vaihtareilta saadusta kankaasta. En tiiä mitä toi kangas oikein on, jotain kudottua puuvillaa tai vastaavaa. Näin kankaan heti juhlahousuina. 
Kaavana Ottobren Lumberjack lehdestä 6/11. Kokona 86 joka on oikein sopiva pienellä kasvunvaralla. Kaavaa olen aikonut jo kauan kokeilla ja nyt tuli sopiva kangas vastaan. Kaavasta poiketen jätin takataskut pois, samoin vyölenkit. Oikein kiva housumalli.

Housuissa lakoskset polvien kohdalla. Antavat vähän ilmettä.

Yläreunassa laskokset ja taskut. 

Keltaiset ketut muotoutuivat kauluspaidaksi. Unohdin ottaa yksittäisen kuvan paidasta. Tässä yhdessä housujen kanssa.Sopivat minusta hyvin pariksi. 
Kaava kauluspaitaan uusimmasta Ottobrestä 6/12, Iloinen kirahvi-paita koossa 86. Mukavan kapea malli.

Kaulukset on söpöt. :-) Pikkasen olin laiska kun en laittanut nauhaa peittämään tuota kauluksen saumaa. Mulle kelpaa ja ei näy käytössä mitenkään. 

Helmaan ja hihansuihin laitoin koristeommelta, tuollaista lehtinauhaa joka vähän huonosti näkyy kuvasta. Kam-nepit laitoin kiinnitykseksi, kullanväriset sopivat parhaiten.

Sovitusta. En tahtonut saada molempia kuvaan yhtä aikaa millään. Tässä paras otos.
(Ostin muuten uuden kameran jolla saa ihanan valoisia kuvia sisätiloissakin. Olen rakastunut siihen. <3 p="p">

Tässänäkyy mekon mallia paremmin. On helmaa reilusti ja väljäpäällä. On varmasti kesähelteellä mukavan vilpoinen mekko. Kesä nyt saa kyllä hetken odotella... :-D
Hihoist atuli vähän reilun mittaiset mutta kuminauha kokoaa ylimääräisen. Oikeinkivat tuli noista hihoista ihan vain pidentämällä kaavaa.

Vähän persoonallisempi poseeraus. Piti ottaa vielä kuva. :-D

Hemmiksen kamppeet. Sellasta kuvaa jossa olis poju suostunut seisomaan ei saanut otettua kun se heti singahtaa jonnekin. Housut ei istumakuvissa pääse oikeuksiinsa. Paita näkyy paremmin. Oikein kiva koknaisuus. Näillä juhlitaan joulun aikaa. Toki aattelin vielä toisen paidan joulua varten tässä ommella.

Makoileva poseeraus. :-D Hihat on oikeesti just hyvät, pikkasen pitkät että on kasvunvaraa. Kuvassa näyttävät lyhkäsiltä.

Vielä kolmas mummolassa otettu kuva. Hemmis löysi tuollasen lakin ja se piti päähän saada. :-D