5. maaliskuuta 2013

Uudet tuulet puhaltaa...

Kiitoksia kaikille blogia seuranneille ihanille ihmisille. Pienen pähkäilyn tuloksena tämä blogi hiljenee ja siirryn bloggaamaan uuteen osoitteeseen ystäväni kanssa yhdessä. Tervetuloa seuraamaan touhujani osoitteeseen


Toivottavasti  seuraat mukanani uuteen blogiin. :-)

29. tammikuuta 2013

Sytämmellistä villaa

 Sydämmellinen merinovilla oli yksi niistä ihanuuksista joita oli pakko hankkia. Mustavalkoisena se ei minua niin paljon säväyttänyt joten päätin värjätä sen ruskealla jolloin se olisi enemmän minun näköiseni. Ihana siitä värjättynä tulikin. Tummanruskealla pohjalla on nyt suklaanruskeita sytämmiä. Just ihanan värinen mulle! Värjäsinkin sen jo ennen joulua mutta ompelemaan ehdin vasta jokin aika sitten. Pakkohan se oli villapaita ommella valmiiksi ennenkuin pakkaset tältä talvea loppuu. :-D
Huomaatte varmaan kuvasta että meillä asustaa nykyään uusi hiljainen perheenjäsen Paula joka avustaa kuvaushommissa. Hiukka on Paula vaan turhan hoikka mutta toimii apulaisena tällaisenakin. ;-) Pitänee koittaa Paulaa vähän lihottaa jotta on todenmukaisempi malli...

 Pari kuvaa nappasin värjäyssessiosta ja löysin jopa kuvat tuolta arkistosta. Siihen tarvittiin kattila, suolaa ja pari pakettia Dylonin käsiväriä. Sitä sitten keiteltiin pitkä tovi ja lämpötila piti nostaa sinne 80 asteeseen hitaasti ja sekoitella vain vähän jottei villa huovu. Ihan tasainen ei kankaasta tullut mutta se ei mitään haittaa vaikka väri vähän liukuu.

 Tässä kangas on jo värjäytyneenä. Pikkasen se jännitti kallista kangasta alkaa värjäämään, varsinkin kun aiemmin olen värjännyt vain koneessa. Tää oli extremempi kokemus kun kattilassa piti keitellä. Ompelututut ovat värjänneet ihan elintarvikevärilläkin. Pitänee kokeilla sitäkin jos tässä tulisi vähän vielä merinovillaa hommattua...

 Paitaan piti värkätä tasku että saa kännykän tai avaimet tarvittaessa mukaan.

 Kauluksen tein jostain blogista nappaamallani ohjeela. Ompelin pääntien mittaisen kaitaleen, taitoin kaksinkerroin ja laitoin sauman kymmenisen senttiä pois kohdaltaan ommellessani sen pääntielle kiinni. Lopputuloksena kiva "kiertävä" kaulus. Paidan kaava muuten Ottobren Patchwork (5/12), lisäsin siihen vain tuon kauluksen.

 Tässä vielä oike sovituskuva vaikka Paula onkin kovin avulias tuossa sovitushommassa. Paita on siis tiukahko aluspaita. Tarkoituksella ompelin aika napakan koska tämä neulos venyy käytössä. Ei sitten heti ole ainakaan liian löysä. Tosi kiva tämä on ollut ja käytössä mulla kovastikin ulkoillessa.





Loppukevennykseksi kuva Paulasta isojen lasten innostuttua "vähän" asustamaan Paulaa. :-D Kyllä noi lapset keksii!

Retroväriä

 Iloinen pino trikoovaatetta.  Nämä tein sukulaisäidille ja perheen tyttölapset saivat jämistä sitten myös itselleen jotain. 

 Tunika Cool Grey-kaava pohjana. Muutin pääntietä, lisäsin rypytystä eteen, levensin helmaa. Monta muutosta kaavaan ja vallan hyvin istuva lopputulos. Uusi omistajakin tästä tykkää. Kankaana Paapiin suunnittelemaa Linnunrataa.

 Toinen samanmoinen tunika apilatrikoosta. Tämä kangas on sitten ihana. Itsellä ni on tästä tissis ja kangas on pysynyt hyvänä pesusta toiseen.

 Tähän piti vähän kikkailla hihansuissa kun kangas ei ihan riittänyt. Hihansuissa siis kaitale samasta trikoosta kaksinkerroin. Helmassa KettuLiini.

 Kankaan jämistä tekaisin serkkutytölle suikalehamosen ja samalla vaivalla ompelin Lottiksellekin oman. Tämäkin on ollut kovin tykätty.

 Kokeilin ekaa kertaa rullapäärmettä helmaan. Helpostihan tuo onnistuivaikka mulla ohjekirja on englanniksi. Siistin reunan sillä kyllä saa.

 Pienimmälle tyttöselle ja kummitytölle valmistui vielä Linnunradan jämistä mekkonen. Tästä tuli todella söpö. Kaavana Ottobren Autumn Bouquet, koko 68. Löytyy lehdestä 4/12. 

 Etukappaleella rypytystä ja söpö rusetti. Rusetin tein peittarilla ja ompelin ommeljuovaa pitkin etumukseen.

 Pari huonoa sovituskuvaa. Satun olemaan suunnilleen samankokoinen joten  testasin tunikoita. Kuvausassistentti pakollisena kuvissa kun äitin syli oli paras paikka juuri kuvia napsiessa. :-D

 Täsä vielä toinen. Tähän kuvaan Lottiskin kerkesi mukaan.

 Hame lähempää käytössä.

Lottiksella oli oma tyylinsä pukeutua. Käytössä molemmat hameet samalla kertaa. Toinen pochona ja toinen hameena. :-D

7. tammikuuta 2013

Porkkanapipo

 Oranssia ja vihreää, eli porkkanan värinen pipo!
Tämän pipon kans ei kyllä mennyt niinku römsöössä mutta saipa äiti ittelleen pipon vaikka piti perheen piemimmälle tulla. :-D No, neulotaan uus pipo ja laskeskellaan ne silmukat sitten paremmin....

 Tällainen korvaläppäpipo tupsahti puikoilta tosiaan hieman suurempana kuin olisi pitänyt. Muutaman kerran sain purkaakin kun yritin sopivaa pipoa saada aikaan. Ensin tuli ihan pikkuvauva-kokoa oleva, purin sen. Ennen  purkua muka fiksuna laskin silmukat ja räknäsin miten saisin sopivan Hemmikselle. Muutamaan kertaan sain vieläkin purkaa uudestaan erinäisten ajatusvirheiden vuoksi mutta sain lopulta valmiiksi. No jossain meni silti pieleen kun piposta tulikin äidille sopiva. :-D Oli siinä mulla ittellä naurussa pitelemistä kun pipo sopikin omaan päähän. No sain ittelleni sitten suojaavamman pipon, sopiihan se. Pitää kutoa Hemmikselle uusi...... Tosin tämä lanka ei enää uuteen pipoon taida riittää, lapasia siitä vielä saisi.
Koristukseksi pipoon virkkasin pitkät solmimisnauhat joiden päähän pujotin isot punaiset puhelmet. Lisäksi pipo oli mielestäni alaston kun siinä ei ollut päälaella mitään ja virkkasin sitten tuollaisia pitkuloita ja ompelin ne kiinni päälaelle. Tuli aika veikee ja ovat vähemmän tiellä hupun kanssa kuin iso tupsu.
Täältä löytyy ohje pipolle jota yritin saada aikaa. Mulla vaan oli eri kokoiset puikot ja jostain messuilta ostettu ihanan paksu oranssi-vihreä liukuvärjätty täysvillalanka jotka ei suoraan passanneet ohjeeseen. No, kyllä se suunnilleen näyttää samalta. :-D Muuten tää on oikein hyvä mun omaan päähäni mutta noi korvaläpät olis saaneet olla muutaman silmukan taaempana että suojaisivat paremmin.

 Siinäpä se on perheen pienimmälle tarkoitettu pipo äidin päässä. :-D  Oikein mukavan paksu ja pehmeä tästä tuli ja noi kiekurat pipossa on oikein kivat.

Tässä näkyy noi puuhelmetkin. Tuli ehkä pikkasen pitkät noista nauhoista mut olkoon. 
Luulen että tästä tuli mulle ittelle uus suosikkipipo!

4. tammikuuta 2013

Jumpsuuttitriio

 Numero 1...
Angry Birdsillä lähdetään triossa liikkeelle. Iso punaisen linnun kuva aplikoitui Multistar-velouriin ja velourista muotoutui Jumpsuitti kummipojalle.  

 Puku kokonaisuudessaan näyttää tältä ja kyllä tuli minustakin magee kokonaisuus. Limet resorit ja vetoketju mausteena. Vetoketjunkin sain siististi kun käytin tukinauhaan vetoketjuompeleiden alla. Ei aaltoile sitten yhtään! Käyttäkää sitä tukikangasta/nauhaa joustaviin kankaisiin vetoketjua ommeltaessa. Helpottaa hommaa huomattavasti. ;-) 
Kaava OB:stä 4/12, koko 110 hieman pidennetyin lahkein. Selkämittaan lisäsin myös muutaman sentin.

 Limeä löytyy myös hupusta tähtitrikoon muodossa. Kovin tähtinen kokonaisuus siis.

 Numero kaksi...
Kummitytölle myös haalari Metsolan punavalkoisesta pallofroteesta. Mausteena vihreää palloa kaaritaskuissa. Taskujen suista tuli pikkasen naftit mutta eiköhän kolme ja puol-vuotiaan käsi sinne mahdu. Kokona tässä pikkasen muokattu 104.
.
 Taskua lähempää. Oranssit resorit valitsin koska sopivaa punaista ei löytynyt. Antavat pikkasen särmää.

 Tässä haalarissa hupussa mausteena kärpässienitrikoota.

 Ja numero kolme...
Viimeisestä haalarista ei olekaan kuin sovituskuvat. Haalari on samanlainen kuin tähtihaalari. Ainoastaan tämä on toiveesta tehty kettuhaalariksi eli lisätty häntä ja korvat. :-) Puku kokonaan joustofroteeta, poltettua oranssia sävyltään. Lisänä kettumaista fiilistä antamassa valkoista joustista,
Lottis ihastui tähän sovitettaessa heti eikä olis halunnut tätä pois päältään ottaa. Pitänee tehdä tytölle oma. :-)

 Ketulla pitää olla valkoinen massu ja hännänpää. Hupustakin pilkistää valkoista.

Vielä yksi kuva istuallaan. Korvat muuten tein niin että tein viillot niitä varten päällihuppuun, ompelin korvat kiinni ja tikkasin saumanvarat auki ympäriinsä. Aika hyvin pysyivät ainakin sovittaessa pystyssä.

Lahjusompeluita

 Niin se joulukuu meni ja postaukset jäi kovin vähiin Välipäivinä oli tarkoitus julkaista lahjoja mutta unohdin kamerani mummolaan joten julkaisu hieman venyi...
Tämä kuva on uudenvuodenyöltä. Pari tuhannen litran vesisäiliöitä sai sisäänsä lamput ja ovat lasten tädin luona tunnelmavaloina.

 Tällainen jättilumilyhtykin syntyi uudenvuodenaattona samaisen tädin pihaan. Saaveja käytettiin muotteina linnan/lyhdyn tekemiseen. Tässä sisällä roihu valoa antamassa.

 Yleislahjoiksi tein tällä kertaa käsipyyhkeitä, kirjaimellisesti. :-D Lottiksen kanssa painettiin kangasväreillä lakanaan käden kuvia. Ompelin sitten kuvat siksakilla Jyskistä ostettuihin pyyhkeisiin kiinni ja leikkasin ylimääräiset kankaat ompeleen vierestä pois. Näistä tuli ihan kivoja. :-)
Toinen yleislahja, joita tein oli keksipurkit. Niistä vain unohdin ottaa kuvat ennen luovutusta. Minkäs teet kun pääsi unohtumaan. :-D Kyseessä kuitenkin Cowgirl Cookies-purkit, joissa siis keksien ainekset on kasattu lasipurkkiin. Lahjan saajan pitää vain lisätä aineksiin voita ja muna ja leipoa ne. Olivat tykättyjä lahjoja nekin.
Täältä esimerkiksi löytyy suomennettu ohje niille.

 Lähipiirin lapsille ompelin kaikille jotain pukinkonttiin. Viime tinkaan taas ompelut jäi vaikka aioin tänä vuonna olla ajoissa. Taisi olla pari päivää ennen aattoa kun vielä viimeistelin lahjuksia. 
Tässä parit haalarit koossa 68. Toiset ystävän vauvalle ja toinen melko tuoreelle kummitytölle. Kaava Ompeluelämää-ryhmän asiakirjasta, Me&I-tyyppiset haalarit. Vaaleanpunaiset joustista ja toiset velouria.

 Tämä ei oikeastaan ole joululahja mutta julkaistaan tämäkin nyt samalla. :-) Lottikselle Princess-tunika ilman rypytyksiä. Oikein kiva tunikakaava Ottobrestä 4/12.

 Suosikkikaavalla tehdyt velourhousut sukulaistytölle. Kyseessä siis hyvin pitkäikäiset Me&I:n housuista itse piirtämäni kaava. Näihin tein vain alkuperäisistä poiketen resorivyötärön. 
Paita on omalla kaavalla tehty. Koko 110/116.

 Lisää paitoja. Näitä urakoin oikein kunnolla. Vaaleanpunainen numeropaita kokoa 86/92, kalapaita kokoa 110/116. Trikoota molemmat.

 Värjätystä liikennemerkkitrikoosta paita omalla kaavalla koossa 110/116 ja Moondrive-paita koossa 98/104. Vihreä paita on paidoista ainoa joustofroteinen.

 Pari mustaa velourpipoa matkasi vähän isommille lahjottaville. nimen ensimmäiset kirjaimet aplikoin koristeeksi. Toisessa punainen O ja toisessa limenvihreä M. Kaava näisskin oma.

 Lottikselle pakettiin kääriytyi Flow-tunika, jonka olin jo pitkään ajatellut ommella. Tämänkin kaava OB:stä 4/12 ja koko 110. 
Kankaina jämät Murun rokkikissasta (neulosta), jotka yhdistyivät mustavalkoraidalliseen joustikseen. Hyvin sopivat yhteen. Ei ehkä ihan niin kiva lopputulos kuin olisin luullut. Lottis tykkää kovasti kun siinä on kissoja. :-D

Hemmikselle pakettiin kääriytyi kovin tarpeellinen (ja ehkä vähän tylsä :-D ) unihaalari. Tämän kaava OB:stä 6/12 ja on muuten hyvin slimmi malli ja mielestäni koko on nafti. Tein koolla 86 ja olisi suosiolla voinut tehdä sen 92:sen. Haalarin ompelin sivusaumattomana. Taidan käyttää tätä kaavaa kokohaalarin pohjana uudestaankin. Kankaana yöjunatrikoota.

Muutama ompelus syntyi vielä lisää lahjoiksi, kohta niistä oma postaus. :-)

16. joulukuuta 2012

Jouluista

 Tonttulakkeja ja jouluiset yläosat pienimmille. Tonttulakeista tein vähän tavallisuudesta poikkeavat väritykseltään. :-)

 Metsolan palloista jouluinen mekko Lottikselle. Malli oma ja koko noin 104.

 Pinkit resorit kun ei samanväristä punaista resoria ollut. Muutenkin kyllä yleensä suosin tehostevärisiä resoreita.

 Hemmikselle Metsolan vihreistä palloista paita joulurientoihin. Malli tässäkin oma ja koko 86/92.

 Tässä limet resorit. Hihansuissa reilut kaksinkerroin käännettävät sellaiset.

 Tonttulakkeja pino. Näitä tein kerralla pinon serkuksille asti omien lasten lisäksi. Kangas pilkkuista puuvillaa Hannan kankaasta, reunassa resori. Ostin puuvillat jo kesällä aikeena tehdä kesäisiä lätsiä mutta kesä meni ja lätsät jäi tekemättä. Niinpä ne muotoituikin tonttulakeiksi. Koko näissä noin yksivuotiaasta ylöspäin. Veikkaan että noin kouluikään asti ainakin menee.

 Lakeissa kulkuset silkkinauhassa.

 Poseerausta niin lakeista kun paidasta ja mekosta. Tässä kuvassa näkyy kyllä vain Hemmiksen paita edes jotenkin. Lottiksen mekosta ei saa  mitään tolkkua. Lakit sentään näkyy. :-)

 Lottis mekossaan. Lakki on mössykkämäinen.

Tässä vielä molemmat enemmän takaprofiilista. Kuva vain on huono. Noista kahdesta ei tahdo saada hyvää kuvaa millään niin että molemma tolis kuvassa hyvin. Nuo pienet elohiiret tuo haastetta kuvaamiseen. :-D