30. huhtikuuta 2011

Tunika isolle mahalle :-D

Itselle pitkähihainen ja -helmainen tunika/paita odotuksen loppumetreille ja varmasti tulee käytettyä ison mahan kadottuakin. Tästä tuli nimittäin aikaskin mieluisa.

Kankaana Nanson trikoota jonka bongasin Lasten Metsolasta. Hintaakin kankaalla oli vain kympin metri niin mukaanhan sitä sitten lähti kahden metrin verran. Samaa kangasta oli sinisävyisenäkin, tässä nuo tummat osat on muuten ruskeaa eikä mustaa niinkuin kuvasta voisi päätellä.
Kaavan pohjaksi valikoin Ottobre Womanista 2/08 Pintuck-tunikan jota muunsin pidentämällä hihoja, lisäämällä helmaan kymmenisen senttiä ja lisäämällä leveyttä helmaan. Samaisessa lehdessä olisi ihan äitiyspaidankin kaava, se kokeiluun sitten seuraavaksi.

Hihansuut toteutin samasta kankaasta resorityyliin. Tuli helpolla tavalla hyvän näköinen huolittelu ja tykkään kovasti. Helppokin se on tehdä kuin mikä. :-)
Paidassa olisi pitänyt olle ne pintuck-laskokset tuossa edessä mutta ajatuksissani ompelin ne nurjalta kun ne olisi tietysti pitänyt oikealta puolelta ommella joten tähän tuli ihan vaan tuollaiset normilaskokset niiden sijaan. Ajatusvirhe... :-) Tykkään tuosta lapsuksesta huolimatta.
Pääntie huoliteltu kangaskaitaleella.

Tässäpä poseerausta. Hihat ultrapitkät ja kapeat, helmassakin mukavasti pituutta että mahakin mahtuu hyvin paidan alle. Ei ihan heti näytä liian lyhyeltä päällä tämä tunika.

Sivusta näyttää tältä. Ei olis haitannut vaikka lisääkin leveyttä olisin lisännyt tuonne helmaan. Maha sinne toki sujahtaa ihan mukavasti näinkin.

Hihansuut vielä lähikuvassa. Tykkään näistä ultrapitkistä hihoista ja tuosta tavasta huolitella hihansuut.

Ai juu, oikein HYVÄÄ VAPPUA kaikille!
Vappuaiheeseen palataan parin päivän päästä ainakin pikkuisen....

28. huhtikuuta 2011

Saisiko olla leppäkerttuja?

Hetken mielijohteesta ostin Lasten Metsolasta ihanaa leppäkerttutrikoota 60 cm. Heti päähäni tuli visio että siitä on tunika saatava. Kaveriksi tunikalle syntyi kesäiset caprit, tai ehkä oikeastaan polvihousut, ja jämäpaloista vielä ohut trikoopipo. Aika tarkkaan kaikki kangas näihin kuluikin. Pari pikkuista suikaletta enää jäi. Kerrankin käytin jonkin kankaan kerralla loppuun. :-)

Tunika/mekkonen. Keltaista resoria pääntiellä ja hihansuissa piristeenä. Halusin tällä kertaa tehd tuollaisen ihan ohuen resorireunan ja siitä tulikin tosi kiva. Virheet vaan näkyy helposti noin ohuessa resorissa ja hieman leveys vaihteleekin. Tein resoreista tosi napakat. Tarkoitus oli että resorit saavat vetää kangasta vähän rypyllekin. Tikkasin resorien vierestä vielä lopuksi saumanvarat kiinni, muuten mokomat olisivat kääntyneet päällipuolelle. Yleensä kun jätän tuon tikkauksen aina tekemättä.
Helman toteutusta mietin tovin. Ompelin siihenkin tuota keltaista resoria mutta en tykännyt lopputuloksesta ja leikkasin sen irti ja tein ihan vaan käänteen. Nyt tuli mieleen että sellainen hörselöreuna olisi voinut olla tuossa kiva, kangastakin kun jäi pikku suikaleita joista ei mitään oikein enää saa. No jos sitten seuraavaan versioon, en millään jaksa purkaa tuota helmaa enää. :-)
Ai juu, kaavana ihan oma piirtelemäni tästä eteenpäin kehitelty kaava. Kooksi veikkaisin 92/98. Kyseessä siis kahdesta kappaleesta ommeltu tunika kimonotyyliin. Levensin ja jatkoin paidan helmaa ja hihojakin lyhensin.Tykkään niin tuosta tyylistä tehdä paitaa/mekkoa. Helppoa, nopeaa ja vähän erilaista kuin yleensä. :-) Vielä pitäisi testata ihan liivari samalla tyylillä. Vähän vielä hihoista pois ja ehkä tasku lisäksi.... Suunnitellaan, suunnitellaan...
Kesäpöksyt/caprit /polvihousut mekkosen kaveriksi. Näihinkin halusin tuon keltaisen resorin laittaa lahkeensuihin. Nämä on polvimittaiset. Vyötärön tein Selian Riikan neuvomalla tavalla (ohje täällä) ja voi kuinka helposti kuminauhavyötärön ompelu onnistuikaan. Kiitos Riikka hyvästä ohjeistuksesta!
Kaavan pohjana Ottobren 3/10 Lime-trikoohousut koossa 92. Pidensin näihin vain lahkeita kankaan sallimissa rajoissa ja lisäsin nuo resorit lahkeensuihin.

Tässä koko kesäinen leppissetti.

Pipostakin kuva. Vuorina ohuta raitatrikoota, muuten ei olis pipoonkaan kankaanloppu riittänyt.
Piirtelin kaavan pipoon vanhaa pipoa apuna käyttäen ja neidille sovittaen. Pipo on melkein kokonaan vuoritettu, ihan ylhäältä siis yksinkertainen.

Aamuauringossa lämpimillä portailla otettiin sitten sovituskuvia. Porkkanana toimi tuo vappuviuhka jota on kiva heilutella. :-)

Tästä tuli oikein sopiva kokonaisuus neidille. Sopivan rento ja vähän reilu. Housun lahkeetkin mukavasti pilkottaa helman alta. aika kapoiset on nuo pöksyt mutta tykkään. Saavat ollakin tuollaiset napakat. Mekkosen hihansuutkin istuvat oikein sopivan napakasti käsivarsille, just niinkuin ajattelinkin.

Jotenkuten takaapäin napattu kuva. Kettuliini komeilee tuossa hihassa. Merkki pöksyissä on takasaumassa vyötärökuminauhan alla merkkaamassa samalla oikein päin pukemista.

Hmm. Ihania kukkasia. :-) Saisi se kesä oikeastikin jo tulla.

Ja pipo sitten päähän. Tästä tuli heti neidin lempparipipo. Vain se on nyt ollut käytössä.
 Sopivan napakka ja hyvin päässä pysyvä pipo.

Takaapäin näyttää tältä. Pipo on vähän tuollainen hiippamainen, pikkasen jää lörpöttämään tuolta päältä.

Oikein onnistunut kankaan tuhoaminen siis tällä kertaa. Kaikki onnistui vallan mainiosti. :-D
Lisääkin on jo valmiina kun saisi vain kuvattua. Ompeluinnostukseni kun ei ole yhtään laantunut ja hurjasti olis toteutettavaa ennen heinäkuuta ja Helmerin syntymää, niin ompelukoneen äärellä kuin muuallakin.

26. huhtikuuta 2011

Paitaduo ja pöksytrio (ja liivinsuojia)

Ihan pikkuruisia pöksyjä ja pari paitaa syntyivät jo ennen pääsiäistä. En vain ole ehtinyt tänne niitä päivittämään. Muutenkin juhlapyhät oltiin nettipimennossa ja nyt on hurja määrä päivityksiä lukematta. Riittää selaamista vähäksi aikaa. :-)

Paidat molemmat trikoota. Pilvitrikoo joskus Metsolan alesta ostettu, sienitrikoo Hannan kankaasta. Sienen pilkkukangas Eurokankaasta, jämäpala imetyspaitakokeilusta. Sienen jalka mikrofleeceä, en muista mistä hommattu. Sydän pilvipaidassa velouria Metsolasta.
Kaavana molemmissa paidoissa White Rabbit t-paita Ottobrestä 1/11. Pienemmässä koko 62, suuremmassa 86. Nämä paidat meni molemmat lahjaksi vasta vauvautuneelle ystävälleni. Isomman sai isoveli ja pienemmän tuore ihana pikkutyttö.

Sienipaitaan tein taskun samalla tyylillä kuin aiemmin omppuhousut . Tarkoitus on ollut varioida tuota taskua enemmänkin mutta ei tässä muka ole ehtinyt. No tällainen sienitasku syntyi trikoojämistä. Valkoista resoria mulla ei ollut joten käsiaukon reunustin ruskealla. Taskun sisäpuolen ajattelin tehdä ensin valkoiseksi mutta sitten päädyin kuitenkin kauttaaltaan pilkulliseen sieneen. Ihan kiva tästä tuli. :-)

Pieniä pöksyjä velourista. Pinkit lähti samaan osoitteeseen kuin paidatkin, vihreet ja keltaiset jäi odottamaan Helmerin syntymistä. Kokona näissä 56 ja kaava samasta lehdestä kuin paidatkin. Kaavana Acrobatics haaremihousut. Noi Helmerin housut on olleet leikattuna jo vaikka kuinka kauan, eivät vaan ompeluun asti ole päässeet. Niihin tulikin etukapaleeseenkin sauma kun ovat jämäpaloista ommeltu. Pinkit on ihan "oikein" ilman etukappaleen saumaa tehty.
Kivan rennon oloinen housumalli pienelle vauvalle. Kestovaippakin sopii ihan varmasti. Isommalle lapselle eivät kyllä ole ihan minun mieleeni. Kerhossa näin yhdellä lapsella Meandin haaremit jotka näytti paljon paremmilta, sellaiset tyköistuvammat eivätkä tällaiset lökäpöksyt niinkuin nämä Ottobren housut. Pitää koittaa piirtää itse niiden tyylinen kaava. Näyttivät sen verran kivalta.

Pöksyjen takasaumaan ompelin Kettuliini-merkit. Tietääpä miten päin kuuluu pukea. Paidoissa merkit on tällä kertaa helmassa.
Pitkät resorit niin vyötäröllä kuin lahkeissakin.

Tässä vielä kokonaisuutena pienet pöksyt ja paita. Tuo pinkki sydän piti tuohon paitaan saada että ovat pöksyjen kanssa samaa sarjaa.

Vaatteiden lisäksi innostuin ompelemaan vielä pinon liivinsuojia imettävälle äidille. Nämä surautinkin ihan pikaisesti jämäpaloista. osa palasista omista jemmosita, osan sain juuri eräältä samassa kerhossa käyvältä äidiltä. Kiitoksia vain Anna!
Kuusi paria näitä siis syntyi, kuvassa päällekkäin aina sisä- ja ulkopuoli suojasta. Imuksi ompelin tenceliä vähän sisemmäs niin että reunassa on vain kosteussulku ja sisäkangas. Ei jääneet reunat niin paksuiksi. Ulkopintana pul-kangas kosteussulkuna, raidalliset kankaat ilmeisesti bambucollegea. Omppusuojissa tencel myös sisäpuolen kankaana. Omppuiset oli jotenkin hankala saumuroida, ne jäikin sitten omaan käyttöön kun eivät ihan siististi onnistuneet. Muut onnistuikin ihan mallikelpoisesti. Ilmeisesti tuo tencel on vaan niin ohutta ja joustavaa että se aiheutti kankaan karkaamista ja epäsiistimmän lopputuloksen. 
Kokoa näillä liivinsuojilla on halkaisijaltaan 13 cm. Aika reilun kokoisia siis. Koon määritteli lasinen jälkiruokakuppi joka toimi ympyrämuottina. :-)

21. huhtikuuta 2011

Fihreet farkut


Ompelin sitten farkut Leepertille. Kuvissa värit on kyllä haaleemmat kuin luonnossa.  Jotenkin näiden aloittaminen tuntui kovin työläältä mutta eipä siinä sitten kauan mennytkään kun ompelemaan alkoi. Jostain syystä vain olen mieltänyt farkkujen ompelun hankalaksi hommaksi.

Kauheen rumasti ovat kyllä kuvassa. Kuvat piti ottaa pikaisesti kun pikuneiti just heräsi päikkäreiltään kun menin terassille kuvia ottamaan. Farkkukangas on Eurokankaasta. Ostin tätä samaa kangasta myös parissa muussa värissä kun on ihan hauskaa kangasta, kaksipuoleista. Toinen puoli kankaasta on vihreä ja toinen kellertävä. Käytin kangasta housuihin molemmin päin. Sai vähän pirtsakamman fiiliksen.
Kaavana Ottobrestä 6/10 Paperback Writer. Piirsin suurimman koon 140 pidennetyillä lahkeilla meidän hoikkeliinille ja sovitusvaiheessa sain todeta että liian kapeat tuli. Tämä on vallan ihmeellistä ottaen huomioon että yleensä Ottobren kaavat on olleet reiluja. Mitatkin oikein otin ennen kaavan piirtoa ja silti tuli kapeat. Myönnettäköön että housut oli kaavoitettu joustavalle kankaalle ja tämä farkku taas oli joustamatonta mutta sen takia piirsinkin suurimman koon vaikka vyötärönympärys viittasi ollut numeroa pienempään.
Sopivaksi housut muunsin lisäämällä noin 3 cm:n kangassuikaleen sivusaumoihin. Näkyykin tuossa ekassa kuvassa tuo suikale. Tuli soppelit ja tosi hyvin istuvat housut. Haaveilin että olisin samaa kaavaa käyttänyt kesähousuihin/shortseihin mutta taitaakin mennä nyt sitten ehkä kaava vaihtoon. No mietiskellään sitä vielä.

Taskut vuoritettu ihan vaan puuvillalla. Kivan efektin antaa tuo erivärisen puolen käyttäminen tehosteena.
Farkkunappeja en muistanut ostaa, niinpä suosikkini kam-nepit saavat hoitaa nappien viran. :-)

Pakolliset poseeraukset sitten.
 Hyvän näköiset housut näistä tuli vaikka joutuikin muokkaamaan matkan varrella. Tuo suikale tuolla sivussa antaakin mukavasti ilmettä housuille.

Tässä näkyykin tuo suikale koko komeudessaan.

Edestä....

.....ja sitten vielä takaa.

Tämmöiset tällä kertaa. Piakkoin sitten ihan pienten vaatteita tulossa kunhan saan vauvalahjuksen ensin omistajalleen.

18. huhtikuuta 2011

Synttäriä, trulleja ja kakku


Perheen toistaiseksi nuorimmainen täyttää tänään kaksi vuotta. Hurjan nopeasti aika rientää. Tässä reipas pikkunoita eilisessä noitapuvussaan. Pitihän pienimmänkin päästä virpomaan isompien kanssa. Hauskaa tuntui olevan ja neiti olikin aika väsynyt virpomisreissun jälkeen.
Viikonloppuna syötiin sankarin kunniaksi kakkua. Tekaisin pöllöaiheisen kakun.
 Esikuva kakun koristelulle löytyy kirjasta Satumaiset syntymäpäiväkakut, jonka Lilli sai joululahjaksi. 
Taustalla näky myös kahden suklaan juustokakkua ja Tuuloman torttuakin.
 Kakku on kuorrutettu suklaakuorrutteella, lisänä suklanappeja ja suklaströsseliä ja yksi suklaapatukka josta muodostui siivet, nokka ja jalat. Kuorrutteen ohjeen nappasin Kinuskikissalta.

Kokeilin tehdä "tunnelikakun". Kokosin siis kakun kakkuvuokaan kääretorttupohjista. Iso pyörylä vuoan pohjalle, reunuksille suikaleet ja keskelle pieniä pyörylöitä. Sitten vuoka täytettiin liivatteella tönkistetyllä mansikkarahkalla ja aseteltiin toinen vuoan kokoinen pyörylä päälle. Kakku sai odotella seuraavaan päivään kuorrutusta. Hyvin onnistui.

Lopuksi kuva kaikista meidän eilisistä noidista. Leepertti on punainen kissa ja Lilli iso noita. Saalista tuli ihan mukavasti. :-)

14. huhtikuuta 2011

Palloisa äitiys/imetyspaitakokeilu

Joopa joo. Tämä tekele lensi nurkkaan pariksi päiväksi kun minä aloin nähdä punaista tätä tehdessäni. :-) Mulla oli selkeä visio millaista paitaa olen tekemässä mutta eihän siitä sellainen sitten tullutkaan kuin se kuva päässäni oli. 
Kuvitelkaa rintojen alta aukollinen imetyspaita joka toimii myös äitiyspaitana. Kuminauharypytys aukkojen reunassa. Kiva Bohemian-tunikan tyylinen pääntie ja hihat. Eihän mulla kaavaa sellaiseen ollut. Otin t-paidan kaavan Joka tyypin kaavakirjasta, halkaisin etukappaleen, levensin etukappaleita reilusti, yritin lisätä rypytysvaraa olalle. Muotoilin hihat ja pääntien ihan uusiksi. 
Koitti ensimmäisen sovituksen aika. Päälläni oli unelmien paidan sijasta kamala teltta. Ihan liian leveä ja rypytykset vaan korosti telttamaisuutta.  Lisäksi kuminauhat rinnan alla veti sivusauman ihan miten sattuu etukappaleen puolelle. Olan rypytyksiä ei juuri huomannut ja pääntiekin oli jotenkin väärin. 
Huoh. Nurkkaan lensi tekele ja pari päivää meni ennenkuin tartuin siihen uudestaan. 

Tällainen siitä sitten tuumaustauon jälkeen tuli. Ihan kohtuullinen paita joka käyttöön kyllä tulee.  Kangas on Eurokankaan trikoota.
Kavensin paitaa sivusaumoista niin että helmasta en juuri ollenkaan mutta ylempää halkion kohdalta kolmisen senttiä puoleltaan hihat mukaan lukien. Poistin ne kuminauhat rintojen alta ja korvasin  ne muutamalla muotolaskoksella. Pääntiekin alkoi tässä vaiheessa näyttämään paremmalta niin en tehnyt sille mitään. Liian leveä se oli joten kuminauhaa käänteen sisään. Hihansuihin laitoin kuminauhat niinkuin olin suunnitellutkin. 

Tässä näkyykin nuo laskokset. Laskokseen upposi varmaankin leveämmästä alareunastaan neljä/viisi senttiä ja laskoksia on siis neljä, kaksi yläosassa ja kaksi alaosassa. Alaosan laskokset on melkoisen pitkät. Muotoilevat samalla masun kohdan mukavaksi. Sitten kun maha katoaa saatan näyttää niiden kohdalta saumuria paidalle vielä kerran.

Hihojen ja pääntien rypytykset näkyy tässä. Hihoista tuli ihan kivat. Pääntie taas... no en oikein tiedä. Ehkä se saisi vähän isompi olla.

Leepertti toimi kuvaajana tällä kertaa. Yläosa on vieläkin hieman mummomainen mutta menkööt. Katkaisukohtaa rintojen alta ei juuri huomaakaan jos ei lähempää katso. Sen verran palloinen tuo paita on että hävittää tuon sauman aika tehokkaasti.

Eikös mulla ookin söpö maha? :-) 
Iso maha istuu ihan nätisti tuohon paitaan laskosten ansiosta. Aika sievä oikeastaan. Ilman mahaa voikin sitten näyttää pöljältä.

Lähikuvaa vielä tuosta katkoskohdasta. Näkyy nuo laskoksetkin tuossa alakappaleessa. Yläosan laskokset jääkin tuonne vähän sivuun.
Vaikeuksien kautta ihan siedettävään paitaan päättyi tämä postaus. Seuraava paita olisi jo mielessä. Tällä kertaa siihen olis sitten kaavatkin. Ainakin melkein, pitää niitä vähän muokata. :-D

11. huhtikuuta 2011

Takki ja täkki

Toinen pul-kankainen takki syntyi kummipojalle 3-vee lahjaksi. Tässä päällikankaana ihana Finnskog-kuosi joka mielestäni erittäin hyvin sopii vaatteeksi. Kuviot kun ovat vain yhteen suuntaan oikein päin.

Tässäpä koko komeus. Kaavana Isola-Niemisalon Lasten vaatteita-kirjasta löytyvä ulkoilutakki muunneltuna. Koko noin 100. 
Samaisesta kirjasta olen tehnyt jo haalarihousut, ja henkselihousut. Nyt tuli sitten testattua tämä takkikaavakin.

Taskut rajoittuu sivusaumoihin. Tein taas tuplataskut eli ne on ommeltu pusseiksi ja vuoritettu fleecellä.
Hihansuissa kuminauhat. Hihan sisästä pilkistää pikkuisen ärtsyn pinkkiä vuorikangasta jota  laitoin hihoihin pukemista helpottamaan. 

Vetoketju onnistui lopulta oikein hyvin. Pari kertaa jouduin purkamaan kun se ei tuolta yläpäästään meinannut asettua siististi ja tasaisesti sitten millään. Lopputulokseen kuitenkin olen erittäin tyytyväinen. Onnistui paremmin kuin leppistakissa.

Sisäkankaana vihreää fleeceä Eurokankaan laarista. Hihoissa lisänä se vuorikangas. 

Huppu kolmesta palasta. Edessä otsalla kuminauha että pysyy paremmin päässä.  Niskassa ripustuslenkki. Se on jostain jemmaan otettua nauhaa.

Takana näkyy paaaljon metsäneläimiä. :-)
Sovituskuvia ette nyt sitten saakaan ihailla. Sopivaa sovittajaa kun ei meiltä löytynyt. Tämä oli kuitenkin omistajalleen oikein sopiva. Pikkasen kasvunvaraa hihoissa, helma sopivan pitkä. Lisäksi ainakin kummipojan äiti tykkäsi kovasti. Kummipoika keskittyi enemmän  pikkuautoon ja liikennemerkkeihin jotka kuului myös lahjaan. :-) 
Näitä on niin kiva ommella, kenellehän sitten takin tekisin.... Haluaisko joku? :-D

Lopuksi kirpparilöytö. Täkki, tai siis oikeastaan makuupussi. Ajattelin kuvata tuon takin tämän kirjavan puolen päällä ensin mutta tämä oli "hiukan" liian levoton kuvausalusta. :-) Kuvat on otettu sisäpuolen kankaan päällä ihanan ulkopuolen sijasta. :-)
Löytö kierrätyskeskuksesta. Ei ihan halpa kun maksoi kolme euroo. :-) Kierrätyskeskuksen hinnat on vähän nousseet. Ennen siellä maksoi melkein kaikki vain kymmeniä senttejä. :-D Tästä tulee ensi talveksi jotain jollekin. En ole vielä päättänyt. Ehtii ennen ensi talvea ajatus muhia. Makuupussin pinta on jotain keinokuitua eikä puuvillaa/lakanan tapaista. Ehkä siis vähän kestävämpää kuin peruspuuvilla. Katsotaan mitä tästä raaskin tehdä. Syksymmällä selviää mihin päädyn, nyt odotellaan kuitenkin ensin sitä kesää. :-)