14. huhtikuuta 2011

Palloisa äitiys/imetyspaitakokeilu

Joopa joo. Tämä tekele lensi nurkkaan pariksi päiväksi kun minä aloin nähdä punaista tätä tehdessäni. :-) Mulla oli selkeä visio millaista paitaa olen tekemässä mutta eihän siitä sellainen sitten tullutkaan kuin se kuva päässäni oli. 
Kuvitelkaa rintojen alta aukollinen imetyspaita joka toimii myös äitiyspaitana. Kuminauharypytys aukkojen reunassa. Kiva Bohemian-tunikan tyylinen pääntie ja hihat. Eihän mulla kaavaa sellaiseen ollut. Otin t-paidan kaavan Joka tyypin kaavakirjasta, halkaisin etukappaleen, levensin etukappaleita reilusti, yritin lisätä rypytysvaraa olalle. Muotoilin hihat ja pääntien ihan uusiksi. 
Koitti ensimmäisen sovituksen aika. Päälläni oli unelmien paidan sijasta kamala teltta. Ihan liian leveä ja rypytykset vaan korosti telttamaisuutta.  Lisäksi kuminauhat rinnan alla veti sivusauman ihan miten sattuu etukappaleen puolelle. Olan rypytyksiä ei juuri huomannut ja pääntiekin oli jotenkin väärin. 
Huoh. Nurkkaan lensi tekele ja pari päivää meni ennenkuin tartuin siihen uudestaan. 

Tällainen siitä sitten tuumaustauon jälkeen tuli. Ihan kohtuullinen paita joka käyttöön kyllä tulee.  Kangas on Eurokankaan trikoota.
Kavensin paitaa sivusaumoista niin että helmasta en juuri ollenkaan mutta ylempää halkion kohdalta kolmisen senttiä puoleltaan hihat mukaan lukien. Poistin ne kuminauhat rintojen alta ja korvasin  ne muutamalla muotolaskoksella. Pääntiekin alkoi tässä vaiheessa näyttämään paremmalta niin en tehnyt sille mitään. Liian leveä se oli joten kuminauhaa käänteen sisään. Hihansuihin laitoin kuminauhat niinkuin olin suunnitellutkin. 

Tässä näkyykin nuo laskokset. Laskokseen upposi varmaankin leveämmästä alareunastaan neljä/viisi senttiä ja laskoksia on siis neljä, kaksi yläosassa ja kaksi alaosassa. Alaosan laskokset on melkoisen pitkät. Muotoilevat samalla masun kohdan mukavaksi. Sitten kun maha katoaa saatan näyttää niiden kohdalta saumuria paidalle vielä kerran.

Hihojen ja pääntien rypytykset näkyy tässä. Hihoista tuli ihan kivat. Pääntie taas... no en oikein tiedä. Ehkä se saisi vähän isompi olla.

Leepertti toimi kuvaajana tällä kertaa. Yläosa on vieläkin hieman mummomainen mutta menkööt. Katkaisukohtaa rintojen alta ei juuri huomaakaan jos ei lähempää katso. Sen verran palloinen tuo paita on että hävittää tuon sauman aika tehokkaasti.

Eikös mulla ookin söpö maha? :-) 
Iso maha istuu ihan nätisti tuohon paitaan laskosten ansiosta. Aika sievä oikeastaan. Ilman mahaa voikin sitten näyttää pöljältä.

Lähikuvaa vielä tuosta katkoskohdasta. Näkyy nuo laskoksetkin tuossa alakappaleessa. Yläosan laskokset jääkin tuonne vähän sivuun.
Vaikeuksien kautta ihan siedettävään paitaan päättyi tämä postaus. Seuraava paita olisi jo mielessä. Tällä kertaa siihen olis sitten kaavatkin. Ainakin melkein, pitää niitä vähän muokata. :-D

12 kommenttia:

  1. No mutta siitäpä tulikin soma! Sitkeys palkitaan tuon muuntelunkin suhteen, vaivannäköä se vaatii kyllä ja pitkää pinnaa. =)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva paita vaik se pääntie vois tosiaa olla isompi. Pieni pääntie saa rinnat näyttämään isommilta - mulle oikein tuttu ongelma!

    VastaaPoista
  3. Tulipas siitä pirteä ja kiva! Olen samaa mieltä, että paita olisi vielä kauniimpi jos pääntie olisi avarampi. Mutta istuu todella kauniisti masun kohdalta. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille ihmiset!
    Pitääpä vielä harkita josko jaksaisin tuon pääntien tehdä vielä uusiksi. Eihän se nyt loppujen lopuksi kovin iso homma olisi. Ei ollenkaan haittais jos rinnat näyttäis vähän pienemmiltä. :-D

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva paita!
    Ja niin komea maha :)

    VastaaPoista
  6. Nätti paita ja hyvin istuu, eli korjausvaiva kannatti! =)
    Pääntie sais minunkin mielestäni olla isompi, varsinkin leveämpi...

    VastaaPoista
  7. Nyt on sanottava, että itse tykkään tuosta kaula-aukosta! Liekö sitten syynä se, että itsellä "ongelma" juuri toisin päin: miten ne rinnat saisi näyttämään isommilta;)

    VastaaPoista
  8. Ihana masu! Ja paita tietty kans! Itselläkin ollut ajatus, josko jotain imetyspaitaa yrittäisi räpeltää itselle, mutta kun ei ole kaavaa, niin kummasti on unohtunut taka-alalle.. :)

    VastaaPoista
  9. En voi olla kommentoimatta vähän "asiattomasti: sulla taitaa olla pallovaihe meneillään;-) Raikas paita!

    VastaaPoista
  10. Kiitos uudestaan. Ja Virvelille hymiö kommentistaan. :-D Vielä en ole ehtinyt paidan pääntietä fiksaamaan. Katsotaan josko tässä pian...

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)