14. toukokuuta 2011

Isolle tytölle paitoja

Neiti 12vee sai myös omat kimonopaitansa. Hyvin toimii isommallekin tämä kaava. 
Neidin lempiväri on "ehkä" havaitavissa kangasvalintojen perusteella. :-)

Pääntiellä ja hihansuissa paidoissa kapea resorireunus. Kukkakankaasta paloja nähtiinkin muuten täällä jo aiemmin. Kettuliini-merkit asettui hihaan.

Tässä vielä kokonaiskuva molemmista paidoista. Tämä malli on kyllä kiva kun kuvio jatkuu yhtenäisenä hihoihin asti.
Molemmissa kaava on sama. Kaavan paitoihin piirsin itse käyttäen apuna Lillin yhtä paitaa. Himpun verran enemmän väljyyttä lisään kyllä seuraaviin, näistä tuli nimittäin aika napakat ja tyköistuvat paidat. Lillin mielestä kuitenkin kivat mikä onkin pääasia.

Raitapaita näyttää tältä päällä. Tykkään itse tästä paidasta tosi paljon. Ajattelin tähän ensin jotain piristystä etukappaleelle mutta jätin sitten tekemättä onneksi. Tää on tosi kiva näin yksinkertaisena. 
Kangas Eurokankaasta joskus palalaarista ostettua trikoota. Jotain sekoitetta kun on sellaista vähän lirua. Niin ja nuo tummat raidat on sellaista ihanan suklaanruskeaa vaikka mustalta  kuvassa näyttää. Helma on pitkä tarkoituksella kun Lilli pitää pitkähelmaisista paidoista.

Sivusta vielä. Hihansuut aika napakat mutta ei kuulemma kiristä.

Kukkapaita sitten. Himpun levoton minun makuuni. Alkaa kukkia vilisemaan silmissä. :-) 
Tämä kangas myös EK:sta, sieltä palalaarista. Puuvillatrikoota, kohtuu paksua sellaista. Oikein mukavan oloista kangasta. 

Takaapäin vielä kuva. Lilli tykästyi näihin kovasti ja kukkapaita päällä lähti tänään kouluun.

2 kommenttia:

  1. Kivan näkösiä juttuja oot taasen tehny! Itekkin oon jottai saanu tehtyä! Käy kattoon blogiani!

    VastaaPoista
  2. Tuosta kukkapaidasta minäkin olisin tykännyt 12-vuotiaana! Tai niitähän mulla taisikin olla kaappi täynnä... Taisi tulla yliannostus sinistä silloin kun enää en väristä tykkää yhtään! Tuossa kuosissa tosin toimii :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)