11. heinäkuuta 2011

Alaosia

Juu, täällä ollaan vieläkin yhtenä kappaleena. Viimeisiä päiviä viedään ja yliaikaisuustarkastus alkaa olla ovella. Nämä ompelukset syntyi jo perjantaina. En vain muka ole ehtinyt niitä tänne laittamaan kun tuota tekemistä on ollut kaikenlaista.  Tällaiset sain aikaan. :-)
Edellisen postauksen innoittamana ommella surautin muutamia caprimittaisia pöksyjä lisää. Sivutuotteena syntyi myös hame ja pitkälahkeiset housut.

Capri/polvihousukolmikko. Kaava sama kuin edellisissä eli Saimi-housut lyhennettynä koossa 92. Tähtiset velouria, raitaiset joustista ja oranssit collegea. Ne edellisen postauksen apilapöksyt oli niin mukavan oloiset niin piti surauttaa nämä lisää. Velour ja joustis Metsoloilta, college taisi olla Kangas-Mallasta.

Kaikissa Kettuliinit takasaumassa.

Tähtivelourista syntyi lisäksi pitkät housut ja jämäpalasta vielä yksinkertainen hame mallia suora suikale plus resori. Helppoa ja yksinkertaista. Kaikissa tähtiompeluksissa raitaresori punavalkoisena. Kiva ja pirteä yksityiskohta.
Pitkät housut Saimien kaavalla myös koossa 92 , resorin vain pätkäisin lyhemmäksi ja lisäsin vähän pituutta. Olisi kärsinyt enemmänkin lisätä, ovat nyt juuri sopivat.

Raitaiset caprit testissä.

Tähtiset esittelyssä, samalla esittelyssä myös paljasta massua. :-)

Oranssit pökät apilanurmella.

Pitkät tähtihousut. Juuri sopivat kuten kuvasta näkyy.

Takakuvaa samoista pöksyistä. Kuvasta huomaa varmaan myös sen tosiasian että meillä Lottis alkaa olla kohta kuiva. Ilman vaippaa on pääsääntöisesti menty reilu kuukausi, välillä paremmin onnistuen ja välillä huonommin. Kokonaan kuivia päiviä alkaa olla jo isoin osa kunhan itse pysyy skarppina ja muistaa potattaa neitiä. Muistaa jo itsekin ilmoittaa ainakin välillä että pissattaa. Jipii!

Hameen kanssa tietysti tanssitaan...

....ja napataan sitten helmasta kiinni ilmeillen.

Pikku suikale tähtivelouria vielä jäi ja Lilli tekaisi siitä tällaisen pääpannan itselleen. Koko kangas tuli kerrankin käyttöön eikä jäänyt jämät pyörimään kangaspinoon. :-)
Minä toimin kuvassa nyt testipäänä Lillin sijasta. Lilli ompeli somisteeksi vielä tähtiin nappeja koristeeksi. Ihan kivan näköinen ja mieluinen tekijälleen tuli.

6 kommenttia:

  1. Siellä vain ahkerasti ommellaan. =) Onnea Lottikselle! Tuo pottailu menee kyllä niin vaihtelevalla menestyksellä, nyt taas vaihteeksi vähän huonommin. No, ei parane liikaa stressata kuitenkaan, kyllä sen aikanaan oppii ja nyt kuitenkin jo hyvä alku. =)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja perushousuja, juuri tuollaisia kätevän mallisia ja iloisen värisä, mitä tulee takuuvarmasti käytettyä!
    Mulla oli juuri kanssa "housutalkoot", mutta en ole vielä ehtinyt kuvata/ blogata kun ne päätyivät heti käyttöön. Ehkäpä sitten seuraavan pesun jälkeen :p

    VastaaPoista
  3. Kivoja. Ihania myöskin edellispostauksen apilavaatteet. Jaksamista odotuksen viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista
  4. Ihania töitä teet. Blogisi pääsi suosikkeihin.
    Jaksamisia odotuksen viimeisille päiville.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista ja tsemppauksista. Viimeisiä päiviä tosiaan viedään. Viikonloppna viimeistään pitäisi Helmerin olla sylissä. :-)
    Mukava että teilläkin Heidi on kuivaksiopettelu mallillaan. Meilläkin niitä huonoja päiviä aina välillä tuee mutta pääsääntöisesti menee jo melko kuivasti. :-D
    Kiva Sarita että tykkäät. Nämä tämmöset perushousut on aina tarpeen. Kiva nähdä sunkin tekemät housut kunhan saat ne blogattua. :-)

    VastaaPoista
  6. Hei taas pitkästä aikaa! :) Taitaa teillä olla jo vauva sylissä, viettäkää ihanaa vauva-arkea!

    Tosi hyvännäkäiset ja istuvat nuo housut! Tuntuu olevan vaikeaa löytää valmista kaavaa, jossa koko 92 olisi sopiva ilman vaippaa olevalle hoikkikselle..Mutta nuo kyllä näyttävät hyviltä!

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)