11. maaliskuuta 2012

Mail Expressiä

Kaksi Mail Express tunikaa mun suosikkilehdestäni eli Ottobren numerosta 1/12. Raidallinen on arvontavoitto ja ruskea Lottikselle. Huomasin että en sitten ottanut tuosta raidallisesta muuta suunnilleenkaan kunnollista kuvaa kuin tämän kuvan jossa tuo raitainen näkyy edes jotenkin. Pikaisesti otin kuvat ja näköjään jäi kuvaamatta tarkemmin, voihan harmitus. :-(
Mustavalkoraitainen on Metsolan joustofroteeta, vihreät taskut velouria ja resoriksi valikoin pinkin. Kokoa tunikalla on 86/92 pidennetyllä helmalla. Aika kiva kokonaisuus tuli vaikka ensin itse tuota raitaista joustista, jonka arvonnan voittaja valitsi, vähän vierastin. Valmiina tykkään tosi paljon. Sitä jäi vielä pala ja siitä taitaakin tulla Lottikselle hamonen. Raitainen tunikamekkonen matkusti siis tänne ja on jo päässyt perille uuteen kotiin. Tunikamekkonen oli kuulemma mieluinen käyttäjälleen. :-)

Tunikassa on valekirjekuori kaula-aukkona. Etukappale on ommeltu tuohon takakappaleen resoriin kiinni ompeleen kohdalta. Helma on rypytetty etu-ja takakappaleen keskelle. Tästä tuli tosi kiva. Tykkään pääntiestä, taskuista ja noista lyhyistä hihoista.
Olisin tehnyt tästäkin pidemmän ja enemmän mekkomaisen mutta kangasta oli niin pieni pala että juuri sain kaavan mukaisen tunikan tehtyä. Kankaan sain vaihtareilta.

Helmaa kääntäessäni peitetikkaajalla onnistui tuon trikoon kääntäminen ihan hyvin mutta joustofrotee aiheutti ongelmia. Jouduin purkamaan helman raitaisesta tunikasta useaan kertaan ja aina alkoi helma aaltoilemaan. Loppujen lopuksi päädyin silittämään helman ja ompelemaan siihen toisen ompeleen puoliväliin alareunan ja ensimmäisen helmaompeleen väliin. Joustis antaa anteeksi eikä päällipuolelta edes sitä huomaa, sisäpuolelta huomaa toisen ompeleen kyllä, kuten kuvasta näkyy. Päädyin tekemään saman tempun myös omalle viistoraitatunikalleni. Katsotaan pesun jälkeen miltä helma sitten näyttää.
Muutenkin peitetikkaaja jostain syystä ei ollut yhteistyöhaluinen näitä ommellessani. Kantinkääntäjän kanssa tuli kummallista jälkeä ja purin muutamaan kertaan pääntiet. Lopulta sain edes siedettävän ompelujäljen kun pienensin paininjalan puristusta todella reilusti. Ilmeisesti tuo joustofrotee on vain sen verran paksua että sitä varten pitää olla omat säädöt.

Lottis tunikassaan. Ilme on surumielinen mutta neiti jostain syystä halusi tällä kertaa tuollaisen poseerausilmeen. Oikeesti äiti ei siis ole pakottanut neitiä kuvattavaksi. :-D Rypytys on kiva.

Takanakin on rypytystä. Nyt neiti päätti mennä piiloon.

Sivulta näyttää tältä. Toisenkin voisi kyllä tehdä samalla kaavalla mutta pidennetyllä helmalla. Tosi kiva malli. :-)

10 kommenttia:

  1. Kiitokset vielä! Pitääpä itsekin katsastaa tuo kaava, istuu todella hyvin päälle ainakin meidän kirpulle.

    VastaaPoista
  2. Ihania tunikoita :) munkin pitäs kokkeilla tehä tuolla kaavalla. tervetuloa kevät :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit tunikat. Sama kaava on myös minulla nyt testauksessa.

    VastaaPoista
  4. Todella kivoja! Täytyy kokeilla tuota kaavaa itsekin kun se näyttää niin kivalta muiden blogeissa toteutettuna. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana palkintotunika ja lintutunika. Mulla olis tuota lintukangasta sellainen metrin palanen :D Enkä oo vielä keksinyt mitä siitä tekisin, ehkä testaan käyttämääsi kaavaa siihen ;)

    VastaaPoista
  6. Oi, ihania!
    Toi kaava täytyy kyl ottaa täälki tuotantoon :D
    Tääl neiti odottaa jo kovasti (tai no nukkuu tietty ny) että Lottis tulee leikkimään :) huomen nähdään :)

    VastaaPoista
  7. Hienoja tunikoita, tykkään kanssa tuosta kaavasta :)

    Peitetikkaajasta saa tosiaan aika tavalla löysätä velouria tai joustista kantatessa paininjalankiristystä. Mulla ei sitä helmankääntäjää ole lainkaan vaan kiinnitän helman nuppareilla ja silitän ennen tikkaamista. Hyvin on onnistunut, mutta ainakin paininjalkaa saa kyllä taas säädellä eri asetuksille trikoon jälkeen...

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia ihasteluista! :-)Tuo kaava tuntuukin olevan monen mieleen. Kiva vähän erilainen malli se onkin.
    Kiitoksia vielä TanttaRallalle peitetikkivinkeistä. :-)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)