23. maaliskuuta 2011

Takki- ja housutesti

Testimielessä toteutin haalarihousut ja pörrötakin. Tarkoituksena oli testata ensin kaavaa ja sitten vasta ommella "oikeat" takki ja housut. No, housuista tuli hyvät, takin kaava taas menee vaihtoon. Sen verran kokoa hehtaari tämä takkikaava oli.

 Ensin esittelyssä takki. Päällikangas kirpparilta löytynyttä teddyä, taisin saada metrin tätä vitosella. Vuorikankaana lakanapuuvillaa mummoni jäämistöstä. Kaava on vanhasta Ottobrestä, numerosta 4/04, Prinsessatakki nimeltään. Kokona on 92. Lehdessä takki oli tehty kaksipuoleisesta kankaasta ilman vuoria. Tähän omaani lisäsin vuorin.
Kaava näytti jo piirtovaiheessa toooosi reilulta. Ompelin kuitenkin päällikappaleet ja kokeilin neidin päälle. Olalta takki oli aivan liian leveä, ei istunut ollenkaan, ja otinkin tuosta olalta kapeammaksi reilusti. Valmiissa takissa sitä ei tuosta teddypinnasta kyllä juuri huomaa.

Hihatkin ovat tässä mallissa tosi leveät ja otin koko matkalta sivu- ja hihasaumaa sisään että takki on edes vähemmän mallia teltta. Olin niin fiksu että vasta päällikappaleiden pienentämisen jälkeen leikkasin vuorin ei tarvinnut niitä sitten enää pienentää. ;-)
Hupun mallista tykkään. Etureuna kääntyy tuossa kivasti kaksinkerroin.
Kyllä tämä käyttöön pikkuvioistaan huolimatta silti tulee. Kauppareissutakkina tällaisilla pikkupakkasilla ihan mainio.
Napit on omatekoisia Cernit-massasta pyöriteltyjä. Nämä on nappilaatikossa olleet jo tovin enkä niitä mihinkään ole osannut käyttää. Tähän nyt sitten kokeilin. Ihan kivat ovat.

Haalarihousut sitten. Ensin ajattelin tehdä ihan vain tavishousut mutta sitten huomasin Lasten vaatteita-kirjasta tällaiset haalarit. Haalarimalliset tuollaisella pienellä touhuajalla kun ovat minusta kätevämmät kuin tavalliset housut. Varsinkin kun näiden (ja niiden "oikeiden") on tarkoitus ollakin ihan touhuiluhousut.
Pienin koko oli 98, joka periaatteessa olisi meille vielä iso mutta päätin kokeilla kaavaa silti. Tämä kun on vanha kaava ja luultavasti niukkaa mitoitusta. Tämä on siis samasta kirjasta kuin nuo edellisen postauksen henkselihousut.
No näistähän tuli sitten ihan passelit. Lahkeissa vain oli reilusti pituutta, niistä pätkä pois,  muuten ihan sopivat. Kankaana näissä on paksuhko puuvilla Eurokankaan löytölaarista. Eivät siis vielä tämän kelin pöksyt mutta ajattelinkin näitä käyttää kesällä sellaisina suojahousuina ettei tarvitse niin paljon sotkemista touhutessa varoa.

Yläosa on vuoritettu. Niihin "oikeisiin" aion vuorittaa kokonaan. Edessä vetoketju joka nyt sattuu olemaan musta kun en paremmankaan väristä löytänyt jemmasta. Vetoketjun ompelun kanssa sainkin hetken ihmetellä ennenkuin hoksasin fiksun tavan. Kirjan ohjeissa se oli tehtyn jotenkin vaikeasti.

Tässä näkyy henkselin kiinnitys, kaksi D-rengasta kummallekin henkselille. Mulla sattui nuo olemaan vielä punaisina.  Henkselin sisään on ommeltu kuminauha joka tuo säätövaraa ja näyttää minusta tosi kivalle kun se vetää henkselin noin rypylle.

Takana väljyyttä kokoamassa kuminauha.

Tässä vielä kuva tuosta kirjasta josta tämä kaava (ja ne henkselihousut) löytyi. Jos joku vaikka innostuu kirjastosta tämän kirjan etsimään. Itse löysin tämän kirpparilta, tosin ilman kaavoja. Onneksi kirjastosta lainatusta kirjasta sain sitten ne kaavatkin kopsattua.Täältä löytyy myös hyvän näköinen takin kaava jota Selian Riikka taisi käyttää pohjana omiin takkeihinsa jokin aika sitten. Koot taisi siinäkin alkaa 98:sta.

Sitten päästiin kuvaushommiin jotka tällä kertaa sujuivatkin vallan mainiosti. Neiti oli oikein kuvauksellisella tuulella.
Niinkuin näkyy, nämä haalarit on oikein sopivat meidän kohta 2 vee tyttelille. Istuvat oikein napakasti ja nuo joustavat henkselit on varmasti ihan kätevät touhuillessa.

Takaapäinkin näyttää hyvältä. Kuminauha saa istumaan selänkin oikein hyvin.
Tykkään näiden lopputuloksesta ihan tosi paljon. :-)

Ja sitten tämä ei niin onnistunut ompelus. Ei tämä nyt näissä kuvissa niin epäonnistuneelta näytä mutta ei se kyllä ihan hyvin istu päälle. Telttamainen lopputulos. Jospa tuon tytön kasvaminen tekee takin sopivammaksi,, ehkä ensi syksynä tai kevääänä on passelimpi. Hihoissakin on reilusti pituutta ja vielä joutuu hihoja kääntämään. Toisaalta tuollaiseen teddykankaaseen sopii tällainen väljempi malli mutta tykkään että saisi olla tyköistuvampi, varsinkin se "oikea" versio. Kaava menee siis vaihtoon, on jo piirretty ja leikattukin, kunhan ehdin vain ompelemaan.

Tästä tulikin oikein mannekiinikuva. :-) Edelleenkin takkia on liikaa ja tyttöä liian vähän.

Huppu tässä on kyllä oikein kiva. Tuollainen tonttuhuppu.

Nätti pieni tytteli. Huppu reunustaa kasvot kivasti. Tähän hurmurikuvaan onkin hyvä lopettaa. :-)

9 kommenttia:

  1. Ihania sovituskuvia! =) Ja ompelukset myös. Haalarihousut on oikein kivan näköiset ja ihana tuo kangas.

    VastaaPoista
  2. Minusta on takki myös kiva, housuissa on upea kangas!!! Hienot molemmat!!!

    VastaaPoista
  3. Tulinko ollenkaan oikeaan paikkaan? Olet vaihtanut blogipohjan, ja minä vierailin blogissasi työkoneeltani, jossa on iiiso näyttö. Siis paljon näkyy palloja! Hauska pohja kuitenkin, yllättää vaan sen "ladonoven" jälkeen.

    Eikö sun vauhtivaihde vieläkään helpota?

    VastaaPoista
  4. Ihanat haalarihousut! Hetipä alkoi tehdä mieli tuota kirjaa.. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoos! :-)
    Alkoi naurattamaan kun luin kommenttisi Virveli. Varmaan tuli kovin palloisa olo. En ole vielä oikein varma onko tämä pohja kovin pitkäikäinen, katsotaan yllätänkö sinut uudestaan pian.
    Niin ja olisko ne noi raskaushormonit tai jotain jotka on saanut tämän vauhtivaihteen päälle. :-D

    VastaaPoista
  6. Nuo housut on tosi kivat, pitääkin katsoa jos löytää itselle jostain vastaavaa kaavaa tolle pienemmälle.

    VastaaPoista
  7. Kivat housut! Minkäs kokoinen teidän pikkuinen on, jos saan udella? Lainasin nimittäin juuri tänään kirjastosta tuon samaisen kirjan, ja mietin myös housujen tekoa poitsulle. Rasmus on nyt 86,7cm ja 11,9kg..

    VastaaPoista
  8. Suunnilleen tuota kokoa neiti oli puoli vuotta sitten neuvolassa. Seuraava neuvola on vasta parin viikon päästä.
    Tuo housukaava on aika kapea. Luulisin että aika hyvä Rasmuksellekin muuten mutta lahkeiden pituus pitää tarkistaa ommellessa.
    Toivottavasti tulee kivat pöksyt! :-)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)