9. marraskuuta 2011

Kivartteja :-)

Eli siis kirahveja. Lottis tilasi itselleen kirahvipaitaa kun tein vielä edellisen postauksen reppuja. Sellainen piti sitten ommella ja pikkuveikalle kans samasta kankaasta body. Metsolan ysmystä tarttui mukaan tuo keltainen interlock joka sopi kirahvien keltaiseen justiinsa. Limepohjainen kirahvikangas on Royal-tuotteelta. En tiennyt tilatessa että tässä kankaassa on tuo juju että puoli leveyttä on kirahvit edestä ja puolet takaa. Hauska!

Lottikselle peruspaita. Kaava Ottobrestä 6/10, Let It Be juhlapaita koossa 92. Tai no jätin saumanvarat pois ja piirsin 98 koosta pituuden. Näytti silti lyhyeltä niin leikatessa lisäsin vielä pituuteen käänteen verran. Kanttasin paidan pääntien ja myös hihasuut paidan ohjeesta poiketen. Minusta paita kaipasi tuon ruskean kanttauksen myös sinne.

Tuossa näkyy tuota takapuolta. Kettuliinin ompelin helmaan.

Hemmikselle body samalla värityksellä. Kaava sama Hau Hau body kuin täällä.  Sen verran eroaa edellisestä että jätin sivuista saumanvarat pois. Tällä kertaa onnistui pääntie paremmin. Maltoin venyttää resoria hillitymmin. :-) 
Nyt tekis mieli kokeilla raglanhihaista bodya. Kaavaa ei mulla vain ole niin täytyy varmaan kattoo Ottobrestä sellainen paita ja yhdistää bodyn kaavaan. Papanapaita on ainakin yks kandidaatti...

Hyvinhän se body Hemmikselle sopii. Vieläkin olis varaa tehdä kapeampi. Jalansuita mietin kans että jos muuttais vähän tuota muotoilua avarammaksi. Istuu aika napakasti tuohon reiteen.

Hihojen pituus on nyt just hyvä. Pikkasen kasvunvaraa muttei kuitenkaan niin paljon että olis kämmenessä asti menossa.

Kivartit takaa.

Iloinen malli. Liekö tykkää uudesta bodystään kun noin naurattaa. :-)

Lottiksen paidasta tuli aika napakka. Ei kuitenkaan liian tiukka. Pituus suht ok. Hihat on justiinsa sopivan mittaset. Seuraavaan pitää vähän lisätä pituutta.

Selkäkuva tästäkin.

Lottis halusi vielä poseerata lempikissojensa kanssa. :-)

4 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan hauskaa kirahvi kangasta kun kirahvi on kuvattuna edestä ja takaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja! Juuri itse myös kokeilin tuota let it be kaavaa ja harmittaa kun ajatuksissani leikkasin helmaan vain pari senttiä lisää..

    VastaaPoista
  3. Kivoja :) Itse juuri eilen surauttelin tuosta kirahvi-jerseystä pojalleni paidan, hihoissa turkoosia joustofroteeta.

    Uusi tuttavuus tämä blogi, tulen toistekin!

    VastaaPoista
  4. Ihania ovat! Olen käynyt seurailemassa käsitöitäsi jo pidemmän aikaa ja nyt perustin oman blogin, joten liityin heti lukijaksi.. =)

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)