29. tammikuuta 2013

Retroväriä

 Iloinen pino trikoovaatetta.  Nämä tein sukulaisäidille ja perheen tyttölapset saivat jämistä sitten myös itselleen jotain. 

 Tunika Cool Grey-kaava pohjana. Muutin pääntietä, lisäsin rypytystä eteen, levensin helmaa. Monta muutosta kaavaan ja vallan hyvin istuva lopputulos. Uusi omistajakin tästä tykkää. Kankaana Paapiin suunnittelemaa Linnunrataa.

 Toinen samanmoinen tunika apilatrikoosta. Tämä kangas on sitten ihana. Itsellä ni on tästä tissis ja kangas on pysynyt hyvänä pesusta toiseen.

 Tähän piti vähän kikkailla hihansuissa kun kangas ei ihan riittänyt. Hihansuissa siis kaitale samasta trikoosta kaksinkerroin. Helmassa KettuLiini.

 Kankaan jämistä tekaisin serkkutytölle suikalehamosen ja samalla vaivalla ompelin Lottiksellekin oman. Tämäkin on ollut kovin tykätty.

 Kokeilin ekaa kertaa rullapäärmettä helmaan. Helpostihan tuo onnistuivaikka mulla ohjekirja on englanniksi. Siistin reunan sillä kyllä saa.

 Pienimmälle tyttöselle ja kummitytölle valmistui vielä Linnunradan jämistä mekkonen. Tästä tuli todella söpö. Kaavana Ottobren Autumn Bouquet, koko 68. Löytyy lehdestä 4/12. 

 Etukappaleella rypytystä ja söpö rusetti. Rusetin tein peittarilla ja ompelin ommeljuovaa pitkin etumukseen.

 Pari huonoa sovituskuvaa. Satun olemaan suunnilleen samankokoinen joten  testasin tunikoita. Kuvausassistentti pakollisena kuvissa kun äitin syli oli paras paikka juuri kuvia napsiessa. :-D

 Täsä vielä toinen. Tähän kuvaan Lottiskin kerkesi mukaan.

 Hame lähempää käytössä.

Lottiksella oli oma tyylinsä pukeutua. Käytössä molemmat hameet samalla kertaa. Toinen pochona ja toinen hameena. :-D

3 kommenttia:

  1. Lottiksen tyylille <3. Ihanat värit kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  2. no wau! kaikki ihan todella upeita!!!! ♡

    VastaaPoista
  3. Coin Casino | $25 Free No Deposit Bonus with No Deposit
    If you have 코인카지노실시간바카라사이트 ever wanted to deposit money into a cryptocurrency casino, then you'll want to find this great online casino with real money.

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida! :-)